Kuka: Heikki Malmberg, rumpali
Bändit: Diablo, Humavoid, Dame, Manzana, Stam1na
Heikki Malmberg on tarkkakätinen rumpali, joka tunnistetaan yleisön keskuudessa parhaiten kotimaisen Diablo-yhtyeen riveistä. Tämän lisäksi hän on soittanut ja levyttänyt muun muassa Manzanan, Damen sekä Stam1na:n kanssa. Hiljattain Malmberg liittyi taitavan Humavoid-yhtyeen pysyväksi jäseneksi.
Heikki on kollegoiden kesken tunnettu kovasta työskentelytahdistaan. Tämän tiimoilta hän onkin julkaissut myös treenikirjoja rummuille sekä kielisoittimille. Rumpujen lisäksi hän siis soittaa myös kitaraa ja pyörittää omaa Halfway Music Production -tuotantofirmaansa.
1. Morjesta Heikki! Millainen musiikillinen tausta sinulla oikein tarkalleen ottaen on? Miten innostuit alunperin rumpujen soitosta juurikin ammatillisessa mielessä? Muistatko erityistä hetkeä, jolloin tiesit, että juuri tätä asiaa haluat tehdä elämässäsi?
En ollut soittamisesta mitenkään erityisen kiinnostunut lapsena. Musiikkia tuli kyllä kuunneltua paljon, mutta jostain syystä itse soittaminen ei innostanut. Muistan tapailleeni jotain kitaralla ja koskettimilla jo pikkupoikana, mutta se oli jo silloin enemmän sellaista Pelle Peloton -henkistä omien ideoiden kokeilua. En opetellut sointuja kirjoista, vaan loin omani ja yritin heti tehdä omaa musiikkia. Veljeni soitti kitaraa ja koitti saada minuakin innostumaan siitä, mutta kipinä vain ei syttynyt.
Rumpuihin törmäsin vasta 13-vuotiaana yläasteen musiikkitunnilla, kun jokaisen oppilaan piti koittaa kaikkia instrumentteja hitusen. Rumpujen kohdalla jokin osui heti kohdalleen, ja sen myötä kinusin äitiäni ostamaan rumpusetin minulle. Sainkin sellaisen lahjaksi jouluna 1994. Vaikka alussa otinkin muutamia tunteja muun muassa isoveljeni kavereilta sekä kävin pätkän verran opissa Risto Skrikbergillä ja Lacu Lahtisella, niin olen käytännössä itseoppinut.
Soitin erinäisissä kokoonpanoissa 90-luvun loppupuolella ja vuonna 1999 päädyin Snakegod-yhtyeeseen. Snakegodin esikoisalbumi oli ensimmäinen kaupallinen julkaisu, jolla koskaan soitin. Diabloon päädyin soittamaan kun Snakegodin demon äänittänyt Henri Wirsell suositteli minua bändin jäsenille heidän etsiessä uutta rumpalia vuonna 2000.
Mitä harrastuksen muuttumiseen ammatiksi tai ylipäätään ”elämäntyöksi” tulee, minulla ei varsinaisesti ollut vaihtoehtoja, koska minua ei koskaan kiinnostanut tehdä mitään muuta.
2. Olet soittanut vuosituhannen vaihteesta saakka kotimaisessa Diablo-yhtyeessä. Mitä yhtyeellenne kuuluu juuri tällä hetkellä? Onko tulevia julkaisuja tai keikkoja tiedossa ja päästäänkö niiden suhteen samalle “pössistasolle” kuin 2000-luvun alkuvuosina, jolloin edustamasi yhtye nautti jopa kaupallista suursuosiota täällä meillä kotimaassa?
Tällä hetkellä bändi työstää uutta materiaalia, joka toivon mukaan näkee päivänvalon jossain vaiheessa ensi vuotta. Tänä vuonna teimme vain pari hassua keikkaa, ja lähdemme liikkeelle isommin sitten varmaan ensi vuonna.
Juuri nyt metalli on Suomessa hyvin erilaisissa kantimissa kuin se oli 2000-luvun alussa. Vaikea uskoa että homma voisi juuri nyt nousta ihan samalle tasolle, koska nuoriso kuuntelee pääasiassa jotain ihan muuta. Tosin aaltoinahan nämä jutut tuppaavat menemään, joten eiköhän metallimusiikki palaa suursuosioon vielä jossain kohtaa. Olihan vuoden 2015 Silvër Horizon kuitenkin listaykkönen täällä koto-Suomessa – ja lista on muutenkin jatkuvasti pullollaan metallia – joten ei se metallin ”pössistaso” kovin matalalla edelleenkään ole.
3. Olet tunnettu kurinalaisesta harjoitteluasenteesta sekä kehittyneistä harjoittelumetodeistasi. Mitä vinkkejä antaisit yhtä kovaan harjoittelurutiiniin tähtäävälle nuorelle soittajalle?
Puuduttaako valtava toistojen määrä, ja jos niin, miten pääset siitä henkisesti yli? Tavoitatko harjoittelussasi meditatiivisen tilan?
Kyllähän se ”draivi” tehdä asioita on yleensä hyvin sisäsyntyistä, joten halu tehdä asioita yleensä on se mitä tarvitaan jotta jaksaa harjoitella kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä. Tosin, täytyy sanoa että järkevä harjoittelumetodi helpottaa paljon.
Itse törmäsin 90-luvun lopulla Mike Manginin Rhythm Knowledge -kirjoihin, ja olen luonut oman treenisysteemin niihin ja muutamaan muuhun lähteeseen nojaten. Toistoja teen kieltämättä massiivisia määriä, mutta ei se kyllä puuduttavaa ole. Joskus aniharvoin se saattaa vähän väsyttää, mutta kun näkee tuloksia, niin se saa haluamaan harjoitella enemmän. Kyseessä on siis positiivinen noidankehä.
Tapa jolla harjoittelen on kieltämättä hyvin meditatiivinen. En tosin tullut tietoiseksi tästä asiasta kuin vasta pari vuotta sitten. Monestihan meditoidessa joko toistetaan mantraa tai keskitytään jonkin toistuvan ilmiön kuten hengityksen tai sydämenlyöntien seuraamiseen, joten se on käytännössä sama asia kuin istua tunteja paikallaan toistamassa yhden tahdin mittaista ”musiikillista mantraa”, tai keskittyä johonkin toistuvaan liikkeeseen.
4. Olet julkaissut myös muutamia harjoitteluun keskittyviä teoksia. Kuinka pitkä ja vaativa prosessi tällaisen treenieepoksen kirjoittaminen on oikein tarkalleen ottaen ollut? Onko sinulla mielessäsi jo uusia julkaisuja? Ovatko nämä teokset olleet sinulle kaupallisesti kannattavia julkaisuja?
Kirjat ovat lähinnä syntyneet oman tutkimis- ja opetustyön sivutuotteina, joten sinänsä niiden kirjoittaminen ei ole ollut mitenkään erityisen vaativaa puurtamista, vaan ennemminkin jopa hauskaa. Oikolukeminen tosin meinaa ajaa minut aina hulluuden partaalle, sillä teen sen ehkä jopa liiankin tarkasti. Silvër Horizon Off the Recordia oikoluin noin vuoden päivät, ja se alkoi tuntua jo toivottomalta loppua kohti.
Muuten kaikki kirjoittamiseen liittyvä on yleensä mukavaa. Pöytälaatikossa on muutama massiivista editointia vaille valmis opus. Katsotaan josko ne saisi työstettyä loppuun lähivuosina. Kaupallisesti nuottikirjojen julkaiseminen on lähinnä nappikauppaa.
5. Miten kuvailisit itseäsi opettajana ja muusikkona? Oletko opettajana paljonkin erilainen kuin muusikkona, ja kuinka tämä kaikki oikein sinussa ilmenee?
En näe eroa noiden roolien välillä. Omasta mielestäni olen hyvin käytännönläheinen, mutta samaan aikaan kuitenkin nautin suuresti myös asioiden teoreettisen puolen opiskelusta ja pohdiskelusta. Ahmin erityisesti klasari- ja jazz-säveltäjien kirjoittamia teoriakirjoja.
Soittaessa nautin kaikkein eniten improvisoimisesta. Pyrin tekemään asiat vain omaan makuuni ja mielihaluihini luottaen, enkä ole koskaan ollut kiinnostunut muiden tekemisistä tai mielipiteistä. En ole juurikaan harjoitellut muiden harjoituksia tai biisejä, vaan olen pääasiassa aina tehnyt omat harjoitukseni itse sekä soittanut omien bändien biisejä.
6. Viisi sinulle tärkeintä albumia jotka ovat vaikuttaneet rumpujesi soittoon?
Viisi? Näitä voisi listata viisisataa. Nuoruudessa oman ”rumpuidentiteetin” muokkaantumisen kantilta tärkeitä levyjä ovat muiden muassa olleet Dream Theater: A Change of Seasons, Steve Vai: Sex & Religion, Meshuggah: Destroy Erase Improve, Simon Phillips: Protocol ja Death: Symbolic.
7. Kuten on jo käynyt ilmi, olet ehtinyt soittaa useissa eri yhtyeissä vuosien aikana. Vuonna 2007 tuurasit Stam1nan Teppo Veliniä heidän kesäkiertueellaan. Mikä on tuolta ajalta parhain keikkamuistosi?
Noiden parin kuukauden ajalta kerkesi kerääntymään monta hienoa muistoa, mutta parhaiten mieleen jäi kuitenkin se kun Kaikka (Kai-Pekka Kangasmäki) pelasti minut Ruisrockissa pulasta kun soitin Likaisen parketin väliosan väärin. Se on yllättävän monimutkainen pätkä, ja jos siinä hukkaa paikkansa, niin siihen on todella vaikea päästä takaisin kyytiin. Minähän totta kai hukkasin paikkani, ja ahdistus alkoi hiipimään puseroon. Onneksi Kaikka oli hienosti tilanteen tasalla ja tuli soittamaan rumpurisetin eteen ja merkkasi osan lopun minulle niin että sain siitä taas kiinni. Kiitos Kaikan, kukaan yleisöstä tuskin edes ymmärsi että olin hetken aivan kuutamolla.
Entä mitä pidät tärkeimpänä ominaisuutena kiertävälle rumpalille jaksamisen kannalta?
Stressinsietokykyä.
8. Soitat rumpujen lisäksi myös kitaraa, ja olet julkaissut myös omaa soolomusiikkia. Haluaisitko kertoa tästä meille hieman lisää?
En ole tilaustöitä lukuunottamatta varsinaisesti julkaissut mitään kovin vakavissaan tehtyä, vaan suurin osa musiikistani odottaa otollista hetkeä ja kokoonpanoa pöytälaatikossa. Humavoidin tulevalle levylle tein yhden biisin. Tilaussävellyksiä olen tehnyt esimerkiksi yritysvideoihin, keikkaintroiksi, ynnä muihin paikkoihin paljonkin.
9. Mitkä ovat omat tulevaisuuden haaveesi rumpujensoiton sekä musiikkialan suhteen? Onko kaikki jo sanottu vai onko hampaankoloon vielä jäänyt jotain kaivettavaa?
Pyrin kehittymään muusikkona koko ajan, joten löydän uutta tehtävää ja sanottavaa jatkuvasti. Yksi iso asia olisi vihdoin saada julkaistua eräs oma ikuisuusprojekti, jota olen työstänyt epäsäännöllisesti jo yli kymmenen vuotta.
Rumpalinakin pyrin löytämään jotain uutta jatkuvasti, ja nytkin sekä Diablon uudella sinkulla että Humavoidin tulevalla levyllä on omassa soitossa pientä uutta tuulahdusta. Yritän yleensä jopa tietoisesti keksiä jonkin uuden elementin omaan soittooni tai soundipalettiini jokaisen isomman julkaisun kohdalla.
10. Vapaa sana.
Ah, ihana ilmaisunvapaus. Toivon että lukijat ottaisivat kanssaihmisensä mahdollisimman hyvin huomioon ja antaisivat kaikkien kukkien kukkia. Suuret rauhat muodostuvat joukosta pieniä rauhoja, joten pyri kunnioittamaan muita.
Heikin FB
Heikin Instagram
Halfway House Music Production
Haastattelu: Aili Viitanen
Editointi: Aili Viitanen, Pekka Montin