Mark Ruffneck/bändit

Kuva: Antti Kyyrö. Mark Ruffneck keskellä.
Kuva: Antti Kyyrö. Mark Ruffneck keskellä.

Kuka: Mark Ruffneck
Bändi: OZ

OZ on yhtye, joka voidaan lukea kotimaamme pisimpään pystyssä pysyneiden heavy-yhtyeiden joukkoon. OZ teki 80-luvulla tappavaa jälkeä julkaisten klassikoita kuten Fire in the Brain, III Warning, Turn the Cross Upside Down sekä Decibel Storm. 90-luvulle tultaessa yhtye meni telakalle, kunnes kasasi patteristonsa uudestaan 2010-luvun alkupuoliskolla, ja onkin iloksemme sen jälkeen pysynyt kohtuullisen tiivisti kasassa muutamia jäsenvaihdoksia lukuunottamatta.

Heavy Profile haastatteli yhtyeen ainoaa alkuperäisjäsentä, rumpali Mark Ruffneckia, joka onkin samalla myös yhtyeen perustajajäsen ja samalla se kuuluisa “eteenpäin vievä voima”.

Aloitetaan.

1. Moro Mark! Ensinäkin haluan kiittää tästä haastattelusta ja siitä, että lähdit mukaan tämän yhtyeen vaiheiden aukaisemiseen. OZ on jo yli 40 vuotta vanha (KYLLÄ!) yhtye. Tämän seikan on pakko lämmittää mieltäsi? Mikä on sisusi salaisuus?

Joo, aukaistaan vähän verhoja, niin pääsette selville missä mennään. Perustin OZ:n ensimmäisen basistin kanssa (Tani, joka on jo jättänyt maallisen taivalluksen ja hänet haudattiin samana päivänä Motörheadin Lemmyn kanssa, tosin eri puolilla maapalloa) ja siitä on tosiaankin kulunut 40 vuotta. Tämä asia tietenkin lämmittää mieltäni, mutta samalla se tiedostaa oman ikäni ja se taas ei ole se paras juttu, kun oman elämäni rajoittuneisuus täällä maapallolla on hyvinkin selvä asia minulle itselle.

Sisukkuuteni salaisuus?  Jo pienenä nappulana asuessani Nakkilan kirkoin vaiheilla (kirkko ja hautausmaa ovat todellakin lapsuuskotini naapureita) sain jatkuvasti kuulla sitä, että ei sinusta mitään tule ja mitään yleensäkään ei kannata yrittää. Eli lapsuuteni Nakkilan kirkon vaiheilla ei ollut mitenkään kannustava, mutta jossakin vaiheessa siinä selvitin itselleni, että tähän jatkuvaan lanttaukseen ja vittuiluun en alistu.

Tulin siis siihen tulokseen, että jos jotakin aion yrittää, niin se kannattaa tehdä tosissaan ja muiden mielipiteitä kannattaa kuunnella vain rajoitetusti. Aikanani aloin kiinnostua musiikista ja musiikin soittamisesta bändin kanssa.  Kaikenlaisten alustavien bändikokeilujen jälkeen alkoi kehkeytyä kuningasajatus: perustaa bändi, mikä soittaa vain heavy rockia. No ei muuta kuin tositoimiin ja ajan myötä bändiprojektiin löytyi ”sielun veljiä”. Näin OZ-yhtyeen matka saatiin lähtöön pienessä Nakkilan kylässä.

2. OZ muutti 80-luvun alkupuoliskolla Suomesta kokonaan Ruotsiin. Oliko tähän siirtoon olemassa mitään mainittavia syitä miksi?

Oliko kyseinen muutto-operaatio mielestäsi bändin kannalta kannattava? Millainen oli 80-luvun Ruotsi hevarin kannalta ja kuinka paljon se poikkesi taas 80-luvun Suomesta?

No tarkennetaan tämä asia tässä: me muutimme Tukholmaan, Ruotsin pääkaupunkiin, emme siis vain Ruotsiin. Nämä kaksi asiaa olivat toisistaan suuresti poikkeavat asiat jo 80-luvulla ja ovat myös nyt.  Tukholma on yksi asia ja muu Ruotsi toinen asia.

Syy muuttoon oli yksinkertainen. Olimme pyörineet Suomessa riittäviin ja toinen albumi, ”Fire in the Brain” sai aikaan sellaista säpinään ympäri mailmaa, että oli aika muuttaa maisemia. Sen aikainen levyfirmamme oli myös Tukholmassa, joten homma oli siltäkin puolelta selvä juttu.

Oliko muutto kannattava? No ilman muuttoa hommat olisivat hyytyneet luultavasti ajan myötä ja en ole milloinkaan nähnyt Tukholmaan muuttoani huonona asiana. Elämäni on edelleen 35 vuoden jälkeen täällä ja en voi valittaa mitä elämä on antanut.

Ero Tukholman ja Tampereen välillä, missä asuin ennen Tukholmaan muuttoani, oli valtaisa. Täällä 80-luvulla heavy-musiikki oli todella suosittua ja se näkyi jopa katukuvassa ihmisten pukeutumisessa. Täällä oli sellaset kekkerit pystyssä 80-luvulla, että todella hienoa! Juhlia piisasi ja koko ajan tapahtui jotakin. Todella hienoa aikaa! Miten se poikkesi Tampereen tilanteesta?  Täällä oli kaikki suurempaa, ammattitaitoisempaa, ja koko ajan tapahtui jotakin. 80-luvulla hevikekkerit Suomessa oli aika rajoitetut.

3. OZ-yhtyeen riveissä on vaikuttanut monenmoista muusikkoa. Tunnetuimpien joukkoon voidaan lukea mm. Jay C.Blade (Jukka Lewis) sekä kitaraduo Markku Petander & Costello Hautamäki.  Nämä tahot edustavat kotimaamme kirkkainta rockeliittiä.

Haluaisitko jakaa meidän ja lukijoiden kesken joitakin hauskoja muistoja ajastasi näiden herrasmiesten kanssa? Kovaa soittoa varmasti piisasi?

Joo, ekat treenit olivat hupaisa tapahtuma. Olimme jokainen omilla tahoillamme opetelleet jokusen biisin ja sovittiin, että pojat polkaisee Tukholmaan viikonloppuna treeneihin, niin katsotaan jos homma toimii. No, haimme kolmikon lentokentältä ja häärättiin siinä kaupungilla vähän aikaa ennen kuin paineltiin Kent-yhtyeen omistamaan Park Studioon. Olin sen vuokrannut viikonlopuksi treenejä varten.

Siinä sitten selvisi heti alussa, että Markulla oli mukana kitara, missä otelaudan nauhat ovat sellaiset mutkaiset ja kun näin sen kitaran ajattelin, että tämä kaveri on todella omanlaisensa, toivottavasti positiivisella tavalla! Ja olihan Markku. En tuntenut häntä entuudestaan, mutta viikonlopun aikana hän paljastui todella mukavaksi kaveriksi.

Costin olin tavannut joskus aikaisemmin jokusen kerran ja tiesin mukavaksi kaveriksi, mutta sanottakoon tässä, että en ollut koskaan soittanut hänen kanssa kimpassa. Ja Jay C. Blade ! Hän oli 80-luvulla aika humanoidi, mutta oli ajan myötä ihmistynyt, joten kyllä hänenkin kanssa tuli toimeen, eli kaikki oli ok.

Kun saatiin soittovempulat iskuun, niin siitä sitten laitettiin ensimmäinen biisi käyntiin. Huomautan tässä, että itselläni oli ollut 20 vuoden soittopaussi, niin tilanteessa oli määrätty jännitys. No biisi läpi ja olihan se kokemus!! Heti ekalla kerralla napsahti paikoilleen ja tuli fiilis, että kyllä nyt on ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Ape tuli myös aikanaan studioon valmiiseen pöytään. Nimittäin biisit kulki hyvin, niin mikäs siinä oli lauleskella.

Ja vanhollla koirilla ei ollut aikaa tuhlattavana, joten Nicke pölähti studiolle seuraavana päivänä ja kuunteli pari biisiä. Kysyin haluaisiko hän kuulla lisää vai puhutaanko asiaa? Hän halusi siirtyä suoraan asiaan, joten siinä se tuottajan homma Burning Leather -albumille sovittiin. Ensitapaaminen oli hauska kokemus kaikille paikalleolijoille. Siinä sitten häärättiin muutakin asian ympärillä, niinkuin rock-bändeillä on tapana ja viikonloppu kului todella rattoisasti hyvällä porukalla.

Se Markun kitara valloitti tilanteen sen verran valtaisasti, että Burning Leather -album on äänitetty kokonaan käyttäen näitä TrueTemperament Fretting System -kitaroita. Ja Costi näppäränä kaverina kertoi minulle yhden parhaista neuvoista mitä olen rumpalina saanut. Eli kiitos vaan Costi tästä loistavasta neuvosta! Ei omaa biisiä voi soittaa väärin, sinähän soitat sen sillä tavalla kuin haluat, biisihän on sinun juttusi.  

No, olihan tässä jo juttua ja kerrotaan sitten toiste lisää. Kyllä näitä tarinoita riittää vaikka kuinka paljon.

Kuva: Soile Siirtola
Kuva: Soile Siirtola

4. Kovana fanipoikana laitoin surukseni merkille, että yhtyeen alkuperäislaulaja, Ape De Martini lopetti hommat OZ-yhtyeen riveissä 2016 ja täten samalla tietty aikakausi oli tullut päätökseensä. Ape oli kieltämättä erittäin persoonallisen sekä karismaattisen äänen omaava heavylaulaja. Ilokseni kuitenkin huomasin, että kuulijat saivat tilalle ns. nuorta lihaa, ja pian Apen paikan ottikin porilaislähtöinen Vince Koivula.

Kuinka eri työskentelytavat poikkeavat toisistaan näiden kahden laulajan kesken? Äänellisesti Ape oli enemmän jylhä, germaanityylinen heavylaulaja, kun taas Vincen tyyli makaa enemmän brittiläiseen, melodisempaan ilmaisuun. Koetko itse laulajan vaihtumisen radikaalina muutoksena OZ-yhtyeen musiikin kannalta?

Joo, Ape DeMartini vetäytyi aikapulan vuoksi omille teilleen ja todellakin yksi aikakausi tuli päätökseen, mutta ei siinä mitään ihmeellistä ole.  Kaikki tässä mailmankaikkeudessa alkaa ja loppuu joskus, jopa se mailmankaikkeus! Mutta omalta kohdaltani en ollut vielä asian kanssa valmis, joten miehistöön oli otettava uusi vokalisti, Vince.

En koe laulajan vaihtumista mitenkään radikaalina muutoksena OZ-musiikin kannalta, koska kuitenkin molemmat laulajat omasta mielestäni  ovat samankaltaisia. Laulavat korkealta ja kovaa. Tietysti miehistön vaihdokset vaikuttavat yhtyeen musiikkiin, mutta kyllä muutenkin bändin musiikin tulisi muuttua eri albumien välillä. En näe mitenkään mielekkäänä sitä, että bändin musiikkia täytyisi pitää kiinni orjallisesti jossakin määrätyssä kaavassa.  Mutta tietenkin me soitamme Heavy Rockia tavallamme, mitä olemme jo tehneet pitemmän aikaa usealla OZ:n levyllä, mutta kyllä siellä on myös mahdollisuutta värittää asioita uudella tavalla.

On totta, että he ovat erillaisia persoonia, mutta näin on kaikkien ihmisten kanssa, olemme jokainen oma yksilömme. Ei siinä studiotyöskentelyssä mitään suuria eroja heidän välillään ole. Studiossa lauletaan kunnes homma on valmis ja molemmilla on ollut suuret vapaudet tulkita laulut haluamallaan tavalla, joten ei tästä kohtaa mitään draamaa saada aikaseksi. Molemmat ovat toimineet studiossa erittäin ammattitaitoisesti, mutta nyt on enemmän kiinnostavaa nähdä miten seuraavan albumin äänitykset menevät Vincen kanssa, kun sinne saakka päästään tässä lähiaikoina. Mutta uskon niiden menevän todella hyvin, koska Vince on jo näyttänyt miten homma hoidetaan hienosti kotiin ja luottamukseni häneen laulajana on todellakin kivenkova!

Kuva: Antti Kyyrö
Kuva: Antti Kyyrö

5. Ozilla menee nyt hyvin. Vaihdoitte juuri myös levylafkaa Massacre Recordsille. Koetko itse että levy-yhtiön vaihtumisen myötä moni asia yhtyeen toiminnassa tulisi muuttumaan ensi vuotta (2019) ajatellen?

Periaatteellisesti ei mitään suuria muutoksia tule, mutta ehkä jossakin mielessä kuitenkin, koska teemme kuitenkin töitä uusien ihmisten kanssa.  Levyfirman vaihdossa on kuitenkin kiehtovana asiana se, että taas mennään kohti uutta ja tietämätöntä. Bändihän tekee aina kuitenkin sitä samaa hommaa levy-yhtiöille. Uutta musaa ja siihen kylkeen ne tarvittavat tukiasiat: videot, kiertueet ja muut PR-jutut. Eli sitä samaa juttua kuin ennenkin, ei se perusasia ole vielä muuttunut tässä hyörimisessä mihinkään.

6. Kuinka heavybändinä levyttäminen poikkesi 80-luvulla nykypäivästä? Mitkä asiat olivat silloin paremmin ja mitkä taas huonommin? Selvää ainakin on että 80-luvulla mentiin enemmän analogismin ja nauhan ehdoilla kuin nykypäivänä…

Onhan ne levyttämiset muuttuneet 80-luvulta tähän päivään. Mitkä asiat oli paremmin 80-luvulla? No, silloin oltiin nuoria kavereita ja energiaa riitti, heh.  Levyfirmat olivat mahtiasemassa ja päättivät todella paljon asioista, mutta myös hoitivat paljon asioita. Niin ja rahahommat oli ihan toiset, kun äänitteitä myytiin ihan eri tavalla mitä nyt.  Nyt on moni näistä asioista siirtynyt bändien harteille, kun sitä rahaa ei ole enää missään kohdassa samoja määriä.

Äänityshommat 80-luvulla oli ihan toiselta planeetalta mitä ne nyt on. Kaikki oli vaikeaa vääntämistä ja kaikki piti soittaa siinä ja heti nauhalle ja esim. kitarasaundien kanssa tuli ähellettyä studiossa 80-luvulla todella pitkiä aikoja.

Nykyään tälläset soundihommat toimii huomattavasti helpommin ja muutenkin äänitys hommat on teknisesti lastenleikkiä verrattuna 80-luvun analogiaikaan. Eli yhteenvetona voin sanoa, että nykypäivänä äänityshommat on mielekästä puuhaa ja en sieltä 80-luvun äänityspuolelta kaipaa mitään.

7. 90-luku oli hiljaista aikaa perinteisen heavyn ja myös samalla myös Ozin kannalta. Moni vanhanliiton taho on todennut julkisesti kammoksuvan tuota aikakautta perinteisen heavyn historiassa. Millaisia muistoja itselläsi on tuosta aikakaudesta? Oz ehti siis levyttää yhden albumin ysärillä (Roll the Dice, 1991) kunnes piakkoin sen jälkeen painui 20 vuodeksi tauolle…

90-luku, joo. Kovan vääntämisen ja ähellyksen jälkeen saatiin toimiva kokoonpano ja biisit kokoon ja oltiin taas matkalla kohti studiota.  Tässä kohtaa Börje (levyfirman omista) sai hienon idean, että lähdetään Berliiniin äänittämään tämä albumi (Roll the Dice) ja tietysti me olimme mukana hommassa, koska siellä ei oltu koskaan käyty. Se oli taas sellainen ristiretki, että siitäkin matkasta voisi kirjoittaa paksun kirjan. Hupaa oli ja välillä vähän heikompaa, mutta oltiinpa juuri polttolinjalla kun Euroopassa tapahtui. Ajoimme Berliiniin DDR:n läpi ja kun tulimme samaa tietä takaisin, tätä maata ei enää ollut. Saksat menivät siinä samalla kimppaan kun oltiin Berliinissä Sky Track Studiolla nauhoituspuuhissa.

Roll the Dice -levyn julkistamisen jälkeen tehtiin vielä jonkun aikaa keikkoja, mutta sitten ilmassa oli sitä musiikkimaailman muutosta ja keikkailutilanne vaikeutui. Sitten siinä oli sitä muutakin sählää ja sanoin että pidetään pikku tauko tässä ja mietitään mitä tehdä. Tauko kesti 20 vuotta, heh.  Itse vietin lopun 90-luvusta yliopistolla opiskelemassa ja en seurannut musiikkihommia ollenkaan, joten mitä 90-luvulla tapahtui, meni minulta musiikin suhteen kokonaan sivu suun.

8. OZ palasi valokeilaan takaisin 2011 ja julkaisi tuolloin samalla kehutun comeback-albumin, Burning Leather. Kokoonpanomuutoksia ilmeni tämänkin levyn jälkeen, mutta yhtye on ollut nyt sama jo 2-3 vuoden ajan.

Oliko comeback aikanaan hankala toteuttaa? Entä miten luonnehtisit tämän hetkisen kokoopanon “iskukykyä”?

Olihan siinä sitä hommaa ja kaikkea ähellystä, mutta aikanaan saatiin sitten taas hommat kasaan ja päästiin baanalle. Ei tämä musiikkibisnes ole mitenkään pohjimmiltaan muuttunut, samoja viheltelijöitä ja muuta hupaisaa remmiä tapaa nykyisin aivan kuin silloin 80-luvulla. Vähän tietysti on hommat muuttuneet, mutta perusidea on sama eli paljon yllättävää aina tapahtuu ja oikeastaan ei voi monenkaan asiaan vakavissaan luottaa.  Mutta kun tämän tietää, niin ei sillä niin suurempaa väliä enää ole.

Tämänhetkinen kokoonpano on todella hyvä ja odotan, että saadaan vielä tästä asiat luistamaan paremmin kuin nyt.  Eli tehdään parhaamme asian eteen ja katsotaan mitä tapahtuu. Uutta levyä lähdetään äänittämään tässä ekaksi ja sitten tiedossa on PR-hommia julkaisun myötä.  Sitten vaan baanalle ja täysi höyry päälle, ei tässä voi mitään odotella. Elämässä saa aikaan sen, minkä ehtii tekemään. Siihen voi määrätysti vaikutta omalla panoksellaan, mutta toki sillä pienellä hyvällä tuurilla olisi tässä myös paikkansa.

Kuva: Soile Siirtola
Kuva: Soile Siirtola

9. Olet rumpalina nähnyt ja kokenut sen, kuinka raskas rummuttaminen myös muuttuu sekä kehittyy aikojen myötä. Allekirjoitatko kaiken kehityksen nykyrummuttamisessa vai onko siinä kenties asioita/kohtia, joissa haluaisit palata mielummin ajassa taaksepäin kultaiselle 80-luvulle? Kuinka oma OZ-rummuttamisesi on muuttunut vuosikymmenten saatossa?

Joo, on rummutustyylejä tullut lisää näiden vuosien aikana ja sehän on selvä, että niin käy kun uusia kykyjä ilmestyy alalle.  Ei voi sanoa kenenkään soittamisesta mitään, kun ei ole mitään syytä arvostella kenenkään tekemisiä. Omasta mielestäni kaikki saavat tehdä niinkuin haluavat ja itse teen myös niin, ilman että kyselen keneltäkään mielipiteitä, mitä minun pitäisi tehdä tai olla tekemättä.

Sen olen pannut merkille, että viime aikoina on monikin rumpali ajanut rumpujen soittamisen sinne äärirajoille. Soitetaan koko ajan niin paljon kuin mahdollista ja bassorummuista on tullut myös musiikki-instrumenttejä ! Itse en tälläisestä soittotyylistä tai musiikkityylistä niin innostu. Joka väliin on soitettu aina jotakin ja kaikki paikat on täynnä jotakin ääntä. Ja osittain tähän on varmastikin nykytekniikka osasyyllinen, kun sitä voidaan nykyisin soitella ja äänitellä mitä tahansa ja tietokoneita apuna käyttäen saadaan sinne sitä tavaraa vaikka kuinka paljon.  

Itse olen nykyisin pyrkinyt soittamaan vain sen, mitä itse kappale vaatii ja myös soitan vähemmän mitä tuli läiskittyä levyille 80-luvulla. Itse en halua palata ajassa mitenkään takaisinpäin, päinvastoin on aina hauskempaa ja mielenkiintoisempaa mennä asioissa eteenpäin. Kultainen 80-luku sisälsi kullan lisäksi myös paljon muutakin ja en missään nimessä hamuile sinne takaisin pääsyä. Kuten jo edellä mainitsin, olen aina ollut enemmän kiinnostunut asioista mitä tulevaisuudessa tapahtuu, en niinkään asioista mitä on jo tehty. Historia ja nostagia ei oikein pure minun ajatusmailmaani.

10. Vapaa sana

Haluan tässä kiitellä niin vanhoja kuin uusia OZ-faneja.  Kiitos teille kaikille saamastamme tuesta ja kannustuksesta vuosien varrella. Tarkkailkaa kotisivuamme www.ozofficial.com , sieltä löytyy aina infoa mitä on tekeillä. Tutustukaa OZ:in musiikkin ja toivottavasti sieltä jotakin mukavaa kuunneltavaa löytyy kaikille halukkaille.  Toivottavasti tavataan taas jossakin tulevaisuudessa!

Ja muistakaa: ihmisen elämä on rajoitettua ajallisesti, joten kiinnostavia asioita kannatta tehdä heti eikä jäädä odottelemaan parempaa ajankohtaa! Nimittäin voi käydä niin, että sitä parempaa ajankohtaa ei koskaan tule!

www.ozofficial.com

OZ FB

Mark Ruffneck FB

Kiitos haastattelusta!

Haastattelija: Pekka Montin