Rylos/bändit

Kuva: Elias Patrikainen
Kuva: Elias Patrikainen

Kuka: Mikko Heino, laulu
Bändit: Rylos

Rylos on kohtuullisen tuore tuttavuus kotimaisen metallin monimuotoisella kentällä. Bändi on esiintynyt julkikuvassa ahkeraan tahtiin alati uutta musiikkia julkaisevana yhtyeenä ja meno julkaisujen välillä onkin pysynyt sangen vikkelänä. Yhtyeessä vaikuttaa myös pienoista medianäkyvyyttä saanut nuori kotimainen metallirumpali, Misca Muhli. Istahdimme alas kera yhtyeen laulajan, Mikko Heinon ja tiedustelimme hänen tuoreimmat kuulumiset Ryloksen ja siihen liityvien asioiden ympäriltä.

1. Morjesta Mikko! Voisitko avata meille ja lukijoille mitä Rylos tarkalleen ottaen tarkoittaa? Allekirjoittaneen ensimmäinen mielikuva kun aiheen tiimoilta oli action-painotteinen tasohyppelypeli, jonka päätähtenä sekkailisi Rylos-niminen hahmo. Meninkö harhoissani kauaksikin metsään itse totuudesta?

Moikka! Rylos on tässä meidän tarinassamme planeetta, jolla elää muun muassa porkkanahahmo Ned. Mielikuvasi on siinä mielessä osuva, että perusajatus juontaa juurensa 80-luvun tasohyppelipeleihin ja vaikutteet ovat sieltä. Tänä vuonna ilmestyy myös Rylos -peli, joka on kansitaiteilijamme Esa Ahlqvistin käsialaa.

2. Rylos on aika tuore bändi, mutta olette tästä huolimatta olleet sangen ahkeria uuden musiikin julkaisussa. Eikö tämä periaatteessa tule teille aika kalliiksi vai onko tässä kenties taustalla jokin syvemmin pureskeltu suunnitelma?

Eläminen on tietysti kallista monellakin tavalla. Olen elänyt vuodesta 2014 hyvin luovaa aikaa; meillä on materiaalia tehtynä jo kuudelle Rylos albumille ja tänä vuonna ilmestyykin neljäs levy ” Solarworks pt.2″. Taustalla on ajatus, että julkaisisimme joka vuosi uuden levyn ja kuudennen levyn jälkeen katsoisimme hiukan taaksepäin ja julkaisisimme ehkä jonkinlaisen Rylos-boksin, joka sisältäisi kaikki albumit plus pari live-levyä, koska olemme ennen kaikkea live-bändi, joka antaa aina 150% lavalla.

3. Musiikkianne voisi kuvailla monin eri adjektiivein, mutta itselleni siitä tulee lähinnä mieleen heavy ja punk, eli siis jonkinsortin NWOBHM (new wave of british heavy metal) – painotteinen heavypunkin uudelleen syntymä. Lieneekin sopiva kysyä että onko teidän saundi syntynyt enemmän sattumasta vai suunnittelusta?

Katsoin itseäni peilistä vuonna 2014 ja kysyin: “kuka minä olen laulajana?”. Ajatukset menivät juuriini 80-luvulle: Twisted Sister, Iron Maiden, Helloween ja Def Leppard, sekä hieman 90-luvun alun punk rockin aikoihin: Bad Religion, Offspring ja Green day. Tämän jälkeen otin kitaran käteen ja aloin tehdä lauluja ns. vanhaan tapaan , eli en liikaa miettinyt ja laskelmoinut säveltämisen alkuvaiheessa. Tein vain musaa ajatuksella: “parasta melodista heavy rockia sitten Twisted Sisterin” ja tällästä siitä tuli. Mielestäni olemme onnistuneet todella hyvin. Rylos-musa on sitä unelmiemme rock-musaa parhaimmillaan. Soundimme vaan syvenee, kun tarinassa mennään eteenpäin ja lisää levyjä ilmestyy. Kannattaa oikeasti ottaa Rylos haltuun, jos diggaa 80- ja 90-luvun hard rockista.

4. Mistä lyriikkanne oikein kertovat ja onko niissä tarkoitus olla aina syvempi idea/sanoma mukana? Kirjoitatko sinä itse yhtyeenne kaikki lyriikat?

Kirjoitan lyriikat yhdessä tuottajamme kanssa. Tässäkin asiassa olen viimein ymmärtänyt, ettei kaikkea tarvitse välttämättä tehdä kokonaan itse, vaan löytää sellaiset yhteistyökumppanit, joilla on mahdollisimman samankaltainen ajatus ja intohimo musiikin suhteen, kuin mitä itsellänikin. Yhteistyöllä saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos ja ainutlaatuista taidetta. Olemme siinä mielessä hyvin poikkeuksellinen bändi, että yhtyeen neljän vakijäsenen lisäksi meillä on bändissä tavallaan kolme aktiivista lisäjäsentä. Lyriikat kertovat mm. maapallon tilasta, ihmisistä ja elämän vastoinkäymisistä.

Kuva: Elias Patrikainen
Kuva: Elias Patrikainen

5. Bändissänne soittaa pientä näkyvyyttä saanut, nuori sokea rumpali, Misca Muhli. Kuinka oikein tapasitte toisenne ja kuinka yhteistyönne on sujunut Ryloksen tiimoilta?

Ryloksen alkutaipaleella minulla oli paljon haasteista pysyvän kokoonpanon aikaansaamiseksi ja kun edellinen rumpalimme (Eetu Pesu) joutui siirtymään syrjään, niin otin yhteyttä Miscaan, jonka Eetu jo tunsi. Kysyin Eetulta lähtisiköhän Misca mukaan Rylos tarinaan ja seuraavana päivänä jutustelinkin jo Miscan kanssa puhelimitse ja sovimme ensimmäiset treenit.

Jo toisissa treeneissä Misca osoitti kykynsä ja mietinkin, että nyt on kyse todellisesta lahjakkuudesta. Onneksemme Misca liittyi bändiin ja hän onkin soittanut Ryloksessa jo yli 2 vuotta, mistä olen äärimmäisen kiitollinen. Hän on ammattimies ja hommat toimivat kaikin puolin sen mukaisesti. Yhteistyömme on sujunut paremmin kuin hienosti ja myös Miscan isällä on todella suuri rooli siinä, että asiat sujuvat näinkin mallikkaasti. Miscan isä Jari onkin tavallaan “viides jäsenemme” ja hänestä on tullut hyvin läheinen myös muulle bändille.

6. Mitkä ovat teidän tulevaisuuden suunnitelmanne Ryloksen suhteen ja onko yhtye korkealla teidän yhteisellä prioriteettilistallanne ajatellen juurikin sen kasvua nouseva yhtyeenä?

6 vuotta, 6 levyä, taukoamatonta keikkailua ja joka levyllä nostetaan panoksia. Haluamme ilman muuta olla se rockin “kuuma peruna” ja tulemme tekemään kaikkemme, että entistä suuremmallakin yleisöllä olisi mahdollisuus löytää meidät. Siihen suuntaan asiat ovat ihan kivasti menneetkin koko ajan.

7. Minkälaisia vaikutteita teillä on ja kuinka hyvin ne mielestäsi kuuluvat ulosannistanne?

Vaikutteet saavat ja niiden pitääkin kuulua musiikista. Me kunnioitamme todella paljon omia sankareitamme kuten Twisted Sisteriä, Iron Maideniä jne. mutta pyrimme samalla luomaan omaa uniikkia soundia pitkäjänteisesti työskennellen, uutta etsien ja unelmoiden vastaantulevista hienoista hetkistä.

8. Jos Rylos olisi elokuva, minkä genren alle määrittelisit sen tyylin ja mikä olisi elokuvan juoni ja sanoma? Levynkansista päätellen voisi kuvitella että siinä mentäisiin helpolla animoidun scifin puolelle.

Tässä olet oikeassa, eli varmastikin animoitua scifiä.

9. Top 5 paras levyä ja miksi?

1. Twisted Sister – Stay Hungry

Tämä on ensimmäinen levy, jonka ostin LP:nä joskus 80-luvulla ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Loppu onkin sitten historiaa.

2. Bruce Dickinson – Balls to Picasso

Yksi tärkeimmistä levyistä on tämä ja yksi parhaista keikoista mitä olen nähnyt, oli Bruce 1994 Tavastialla Balls to Picasso -kiertueella.

3. Iron Maiden – Number of the Beast

Täydellinen levy kokonaisuudessaan.

4. Helloween – Master of the Rings

Tykki paluulevy uuden kokoonpanon kanssa ja Andi Deris toi Helloweeniin paljon omaa saundia. Levy toimii kuin häkä.

5- Def Leppard – Pyromania

Täydellinen kokonaisuus.

10. Vapaa sana

Kuunnelkaa Heavyä ja kuunnelkaa ennen kaikkea Rylosia!!!

Kuva: Elias Patrikainen
Kuva: Elias Patrikainen

Rylos FB

Haastattelu: Pekka Montin
Editointi: Aili Viitanen