Sami Hinkka on suomalainen basisti, joka lienee suurelle yleisölle parhaiten tunnettu kotimaisesta Ensiferum-yhtyeestä. Tämän lisäksi mies tekee satunnaisia sessiotöitä muille yhtyeille sekä artisteille, jahka kiireiltänsä ennättää. Hinkan uusin aluevaltaus on power metal -lupaus, Metal De Facto, jonka rivistössä hän niin ikään soittaa bassoa ja säveltää kuolematonta metallimusiikkia.
Heavy Profile päätti ottaa Samiin yhteyttä ja kysellä samalla miehen tuoreet kuulumiset musiikin saralta.
1. Morjesta Sami! Miltä soittajan vuosi on näyttänyt tähän mennessä? Onko vuosi 2019 pitänyt kiirettä sisällään?
Terve. Kiirusta pitää ja hyvä niin. Ensiferumin kanssa tahkotaan keikkoja suhteellisen normaaliin tahtiin ja väännetään samalla ensi vuonna julkaistavan uuden levyn biisejä kasaan. Lisäksi kalenteria täyttää 2017 Esa Orjatsalon kanssa perustamani heavy/power metal -bändi Metal De Facto, jonka esikoisalbumi tulee ulos tänä vuonna.
2. Bassonsoittosi on poikkeavaa nykymetallin kentällä. Siinä missä moni nykybasisti on päätynyt jankkaamaan suoria kuudestoistaosia, olet sinä päättänyt kulkea täysin toista tietä.
Soitostasi kuuluu lävitse paljon Steve Harris -tyyppiset juoksutukset, mutta soitat myös paljon melodisia linjoja tämän lisäksi, mainitakseni vain pari nopeaa huomiota aiheesta.
Kuinka päädyit hyvin rytmiseen sekä melodiseen ulosantiin soitossasi? Oliko tämä tietoinen valinta vai syntyikö tämä “ilmiö” ikään kuin vain vahingossa ja itsestään?
Ei se mikään tietoinen valinta ole ollut. Omat esikuvat olivat nuorena Steve Harris, Flea, Billy Gould ja Geezer Butler ja kun heidän bassokuvioitaan tuli treenattua niin taisi siinä sitten tullut omaksuttua heidän tyyleistään palasia.
Olin hyvin onnekkaassa asemassa nuorena kun valitsin basson soittimekseni, sillä kotikylälläni ei paljoa muita basisteja ollut, joten päädyin soittamaan hyvin erilaisten kokoonpanojen kanssa. Saman viikon aikana saattoi olla useat treenit erityylisten bändien kanssa, vaihdellen popista death metaliin ja Metallican covereista groovaavaan funkkiin. Kaiken tämän lisäksi tein ”humppakeikkoja” isäni kanssa, joka soitti rumpuja nuoresta pitäen.
Sieltä eri genrejen sekamelskasta tuo oma tyyli on sitten kehttynyt. Olen jo vuosia yrittänyt tietoisesti soittaa ”vähemmän rönsyillen” ja levyillä pidän bassolinjani selkeämpinä, mutta livenä jammailen paljon ja siten biisit menevät osaltani joka keikalla erilailla. On suorastaan huvittavaa kuunnella jotain vanhojen bändien äänityksiä jostain vuosituhannen taitteesta, ei siellä basso pysy perusäänessä puolta tahtia pidempään. Oppia ikä kaikki.
3. Montako projektia tai bändiä sinulla on tällä hetkellä tarkalleen ottaen Ensiferumin lisäksi, ja kuinka moni näistä yhteyksistä on tällä hetkellä aktiivisia?
Toinen aktiivinen bändini on tosiaan tuo Metal De Facto, jonka kanssa on tarkoitus aloittaa myöe keikkailu ihan tosissaan ja onpa meillä toisen levyn biisiaihioitakin jo yli tarpeen, eli ihan tosissaan sen kanssa ollaan. Muita omia projekteja ei varsinaisesti ole, mutta äänitän toki bassoja tuttujen bändeille jos tarvetta ilmenee.
4. Bassonsoiton lisäksi kirjoitat myös valtaosan Ensiferumin lyriikoista. Haluaisitko kertoa meille mistä otat suurimmat vaikutteesi lyyrikkona? Vaatiiko lyriikoiden kirjoittaminen sinulta yleensä paljonkin ponnisteluita?
Joo, tämä tontti lankesi minulle vähän yllättäenkin, sillä ennen Ensiferumiin liittymistä en ollut mitään lyriikoita kirjoittanut. Tykkään lukemisesta, joten ehkä siksi tuo ei ollut niin suuri loikkaus ruveta pistämään omia ajatuksia paperille. Edelleen kun teemme uusia biisejä niin vinkkaan että kaikki voivat tuoda lyriikkaideoita, mutta jostain syystä muut tuntuvat olevan tyytyväisiä minun raapusteluihini ja sekös minulle kelpaa, heh.
Inspiraatio teksteihin voi iskeä mistä vaan, niin pahalta kliseeltä kun se kuulostaakin. Kirjat ja elokuvat herättävät usein ajatuksensiemeniä, joista saattaa kasvaa biisin lyriikat, mutta mitä vanhemmaksi tulee niin kyllä ne raakileideat tulevat ihan oikeasta elämästä.
Ensiferumilla on hyvin vahva sankari-teema ollut alusta asti ja tykkään suuresti noiden omien ajatusten pukemista bändin tematiikan mukaisiin vertauskuviin. Siinä on myös mukavaa haastetta, saada alkuperäinen idea säilymään, ainakin itselle, ja silti pitää teksti uskollisena bändin olemukselle.
5. Suosimasi soittokalusto ja perustelut?
Olen elämäni aikana omistanut useita eri bassoja ja melkein kymmenen vuotta sitten palasin juurilleni Ibanezin pariin. Tykkään 6-kielisistä bassoista (minulla on myös pari 7-kielistä) ja suhteellisen lyhyiden sormieni ja soittotyylini takia Ibanezin siro olemus istuu minulle paremmin kuin hyvin.
Siirryin jo vuosia sitten pois nuppi+kaappi -meiningistä keikoilla eli bassoni signaali menee etuasteeseen ja sieltä sitä monitorimiksaajamme tuuttaa sitten monitoreihin (bändikavereiden iloksi). Soundiksi pyydän aina ”Geezer Butler meets Steve Harris”. Tämä laskee lavavolumea huomattavasti kun ei ole sitä klassista ”rantasaunaa” siellä huutamassa ja miksaajat kiittävät. Etuasteena minulla on Darkglassin Alpha-Omega siitä yksinkertaisesta syystä, että se on paras niin keikka- ja treenikäytössä kuin studiossa.
6. Kun et ole keikalla tai studiossa, kuinka pidät soittotaitoasi yllä? Entä onko sinulla musiikin ulkopuolisia aktiviteettaja millä huolehdit yleiskunnostasi?
Kyllä mä joka päivä yritän soittaa, mutta enemmänkin olisi paikallaan, koska oman tatsin ylläpidon lisäksi haluaisin oppia uusia tekniikoita ja treenailla muiden bändien biisejä.
Musiikin vastapainoksi (vai tueksi?) tykkään lukea, katsoa dokkareita ja leffoja sekä vajaa 10 vuotta sitten rupesin harrastamaan astangajoogaa, joka jeesaa kummasti keikkareissuilla vetreyteen. Tässä on viime vuosina tullut taukoa joogasta, mutta eiköhän sekin taas palaa päivittäiseksi rutiiniksi.
7. Suurimmat vaikuttajasi musiikin saralta ja kuin myös sen ulkopuolelta?
Niitä on niin paljon että sen sijaan, että kirjoitan monenkymmenen rivin listan niin totean, että ilman Iron Maidenia (ja veljeäni joka opetti minulle soittamisen alkeet) en olisi se ihminen joka nykyään olen. Väitän myös että Esko Valtaojan (jonka kaikki kirjat löytyvät hyllystä) vaikuttaneen paljon elämänkatsomukseeni.
Laitoinpa hänet yhden levymme kiitoslistallekkin ja lähetin levyn hänelle ja kas kummaa paluupostissa tuli silloin hänen uusin kirjansa nimmarilla varustettuna. Oli aika otettu fiilis.
8. Hauskimmat keikkamuistosi kotimaastamme ja ulkomailta? Naurattivatko ne silloin tapahtuessaan vai vasta jälkikäteen?
No ihan eka keikka ikinä Ensiferumin riveissä oli varsin eeppinen. Oltiin muutama biisi vatkattu ja huomasin että lavalla keikkuneet siiderituopit olivat kaatuneet ja rupesin niitä sitten kuivaamaan ja samalla Pete esittelee yleisölle ”Meillä on uusi basisti…Sami!” ja minä olen perse pystyssä yleisöön päin moppaamassa lattiaa ja huudan vain olan yli ”Terve!” ja jatkan hommiani. Mitäköhän Joey DiMayo olisi sanonut? 😀
Onhan noita hassuja, tahallisia ja tahattomia, tapahtumia ollut pilvin pimein, mutta usein ne toimivat kunnolla vain siinä tilanteessa joten tokkopa niiden kertominen tekee niille oikeutta. Hienoja hetkiä hienojen ihmisten kanssa olen saanut kokea ja toivon että tässä on vielä vuosikymmen jos toinenkin vielä edessä samaa ”Spede-showta”.
9. Top 10 kaikkien aikojen parasta albumia metallin saralla? Mitkä seikat tekevät näistä albumeista korvissasi juurikin niin kuolemattomia ja hyviä?
Huh huh. Enpä osaa edes arvioida kuinka monta kertaa olen vastaavan listan tehnyt, mutta uskallan väittää täysin samana se ei ole pysynyt kaikkia näitä vuosia. En laita nyt mihinkään paremmuusjärjestykseen.
Dark Tranquillity: The Gallery
Tässä levyssä kiteytyy Göteborg-metalli itselleni. Mikään levy tuosta alagenrestä ei ole yltänyt samaan tunnelataukseen.
Amorphis: Tales From The Thousand Lakes
Melodödön pioneerilevy. Ei varmaan kaipaa esittelyjä.
Iron Maiden: Seventh Son Of The Seventh Son
Alkupään Maidenista olisi voinut valita melkein minkä tahansa, mutta Seventh Sonissa oli jotain ”kypsempää” ja vangitsevampaa kuin aiemmissa levyissä.
Metallica: …And Justice For All
Tämä levy kolahti agressiivisuutensa takia tosi kovaa. Jostain syystä en lämmennyt Slayereille jne. joten tämän voimin mentiin Dark Tranquillityyn sun muihin asti.
Helloween: Keeper Of The Seven Keys Part 2
Power metalin aatelia. Tämä oli tosi kova levy junnuna ja edelleen!
Medeia: Abandon All
Yleisesti tämän genren musiikki ei puhuttele ja kenties tämä vain tuli kuunteluun juuri oikealla hetkellä elämässä ja siksi se kiukkuisuudessaan ja erinomaisessa musikaalisuudessaan ansaitsee paikkansa tällä listalla.
Nightwish: Once
Nightwishiä olen diggaillut ekasta levystä asti joten periaattessa mikä tahansa heidän levy olisi voinut olla tällä paikalla, mutta onhan Once todellinen mestariteos.
Moonsorrow: Kivenkantaja
Aivan käsittämätön tunnelma, erittäin hienoja sävellyksiä, hienoja ukkoja.
Yngwie Malmsteen: Rising Force
Yksi niistä levyistä joka sai/saa leuan tippumaan lattiaan. More is more ja koskaan ei voi olla liikaa Yngwietä!
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan Merkit
Niskis iski tosi kovaa parin ekan levyn aikoihin ja on edelleen ainoa suomeksi laulava heavybändi joka iskee. Murskaavat kitaravallit ja paatoksellisuus istuvat omaan mielenmaisemaani.
10. Vapaa sana
Kiitos Heavy Profilelle tästä mahdollisuudesta ja Sinulle hyvä lukija että jaksoit kahlata tämän läpi! Katsastakaa loppuvuodesta tuleva Metal De Facton debyyttilevy ja ensi vuonna sitten on tarjolla uutta Ensiferumia.
