Toni Jokinen/bändit

Kuka: Toni Jokinen – kitaristi, biisintekijä, muusikko
Bändit: Throes of Dawn, Riveryman

Toni Jokinen on vaasalainen kitaravirtuoosi, joka muistetaan kenties parhaiten hänen ajastaan Throes of Dawn -yhtyeen riveistä. Tonin aikana bändi julkaisi oman genrensä tunnelmalliset kulttiklassikot kuten Pakkasherra (debyyttialbumi) ja Dreams of the Black Earth. Kyseiset albumit ovat saavuttaneet 20 vuodessa maailmalla oman kannattajajoukkonsa. Toni on keskittynyt sittemmin omaan sooloprojektiinsa (Riveryman) sekä tekemään erinäisiä projekteja sessiomuusikkona.

Tonin tyyli kitaristina on kotimaamme mittapuulla erittäin harvinaislaatuinen ja ainutlaatuinen, joten juttua soittamisesta varmasti riittää!

1. Moikka Toni! Sinut muistetaan alan piireissä kaiketi parhaiten Throes of Dawn -yhtyeen kitaristina. Oma aikasi yhtyeessä painottui sen kultaisiin alkuvuosiin, eli 1990-luvulle.

Millaisia muistoja sinulla on noista ajoista kyseisen yhtyeen riveissä? Oliko teillä selkeä visio siitä, mihin olette menossa ja reenasitteko te yhdessä tuolloin paljon?

Terve Pekka! Hyviä muistoja mulla on noista vuosista. Treenattiinhan me tuolloin aika paljon. Viikottain käytiin soittokämpällä Vaasan Rockwerstaalla. Varsinkin kun lähdimme studioon Lempäälään Pakkasherra-levyä tekemään treenasimme paljon. Oikeastaan aina kun oli keikkoja tai studiota tiedossa treenasimme säännöllisesti.

Olimme sen verran nuoria, kun saimme ensimmäisen levysopimuksemme vaasalaisen Woodcut Recordsin kautta. Se innosti meitä paljon ja myös se, että ekaa levyämme myytiin ulkomaille asti. Siihen aikaan kuitenkin harva bändi pääsi isompaan studioon tekemään levyjä ja tuo eka levy tehtiin Lempäälässä Egotrip Studiossa ja kaksi jälkimmäistä Dreams of the Black Earth ja Binding of the Spirit, joissa olin vielä mukana, tehtiin legendaarisessa Tico Tico -studiossa Kemissä.

Visio, joka meille syntyi, oli että uusia biisejä ja levyjä piti tehdä, koska sellaiselle musiikille löytyi silloin jo oma kuulijakuntansa. Oli sitä myös kunnianhimoakin silmäkulmassa. Toki tyylisuunta muuttui ajan kanssa, koska emme koskaan halunneet olla liian kaupallinen bändi ja halusimme tuoda jotain vielä omalaatuisempaa musiikkiimme.

Laulaja Henri Koivula sekä toinen kitaristi ja kosketinsoittaja Jani Heinola vielä nykyäänkin pyörittävät Throes of Dawnia. Throes of Dawn on aina ollut bändi, joka on halunnut kulkea omaa polkuaan ja vielä tänäkin päivänä bändi tekee omanlaistansa musiikkia riippumatta siitä minkätyylinen musiikki on kaikista suurimmassa suosiossa.

2. Throes of Dawnin kahta ensimmäistä albumia (Pakkasherra, Dreams of the Black Earth) pidetään Thy Serpentin tuotannon ohella kotimaamme dark- ja black-metallimusiikin varhaisina kulmakivinä.

Millaisia tuntoja sinussa herättää se, että näille kyseisille levyille on olemassa edelleen oma vankka kuulijakuntansa alan dikkareiden keskuudessa? Itse levyjen julkaisuista kun on jo kuitenkin kulunut se 20 vuotta…

Onhan se hienoa että noitakin levyjä vielä kuunnellaan. Viimeisin keikka, jonka taisin soittaa Throes of Dawnin riveissä taisi olla yhteiskeikka Thy Serpentin kanssa Club 25:ssä. Onhan se kiva näin jälkikäteenkin todeta, että sai tuolloin 90-luvullakin jotain aikaiseksi musiikissa, ja että joku jaksaa vielä noita nykyäänkin kuunnella.

3. Tyylisi soittaa kitaraa Throes of Dawnissa oli ja on edelleen jotain sellaista mihin ei ole koskaan sittemmin törmätty äärimetallin ihmeellisessä maailmassa. Soitossasi yhdistyi Yngwie Malmsteenilta tutuksi tulleet tekniset kuviot, Pink Floyd -tyylinen melodiantaju ja tunnelmointi sekä raudanluja komppipuoli.

On erittäin harvinaista että äärimetallissa olisi koskaan esiintynyt sinun kaltaisiasi, erittäin pitkälle “kehittyneitä” fuusiokepittäjiä. Soittosi oli mielestäni erittäin keskeisessä roolissa musiikillista kokonaiskuvaa ajatellen ja koko sen ajan mitä kyseisessä yhtyeessä vaikutit.

Oliko sinulla jo varhain selkeä visio siitä, miltä halusit metallikitaristina kuullostaa?

Aikana, jolloin Pakkasherra-levy tehtiin, minulla ei ollut vielä suurempaa hajua musiikinteoriasta. Yngwie Malmsteen -vaikutteet sooloissa olivat tuolla levyllä läsnä ja tuohon aikaan kitaransoittoni kehittyi nopeasti. Siitä suuret kiitokset edesmenneelle Petri ”Howde” Hautamäelle, joka mua tuolloin opetti.

Pakkasherra-levyn äänityssessioiden jälkeen pääsin Kauhajoen Evankeliseen Opistoon pop/jazz-linjalle opiskelemaan kitaransoittoa ja pop/jazz-musiikin teoriaa. Se avarsi minua paljon musiikin suhteen. Kun metallimusiikkiin tullaan niin periaatteessa siinäkin musiikkigenressä musiikin rajoja pystyy rikkomaan aika paljon. Dreams of the Black Earth -levy onkin jo paljon erilaisempi kuin Pakkasherra. Siinä on tuotu jo vähäsen jopa fuusio-vivahteita mukaan.

Musiikin kehitys ja kitaransoiton kehityskin kulkevat niin nopeasti nykyään eteenpäin, että oma soittotyylinikin muuttuu vielä aina vähän erilaiseksi. Kun tullaan visioon siitä miltä halusin tuolloin kuulostaa niin tärkeimmät tekijät olivat ehkä melodisuus, omaperäisyys sekä teknisyys.

Throes of Dawnin biiseihin, joissa näkyi minun kädenjälkeni, halusin yhdistää black metallia ja synkempää fuusiota sekä epätavallisempia sointuja, joita tuolloin black metallissa ei käytetty. Sitä kautta saa kehitettyä musiikkia aikamoisiin sfääreihin, mitä erikoisempia sointuprogressioita siihen tuo mukaan.

Selkeää kuvaa minulla ei vielä tuolloin ehkä ollut, miltä olisin halunnut kuulostaa. Vielä nykypäivänäkin soiton olisi tarkoitus aina kehittyä jonkin verran eteenpäin sekä aina parempaan suuntaan.

4. Throes of Dawnin jälkeen jätit metallimusiikin taaksesi ja siirryit enemmän fuusion ja progen maailmaan. Mikä sinua näissä tyyleissä kiehtoo? Suurimmat vaikuttajasi?

Näissä tyyleissä kiehtoo juuri se laaja skaala, jonka nämä tyylilajit antavat. Sana progressiivinen tarkoittaa kehityksellistä eli periaatteessa sitä, että uutta musiikkia tehdessä pitää tuoda siihen aina jotain uutta kehityksellistä mukaan.

Fuusiossa kiinnostavat epätavalliset harmonisuudet, joissa sävelsidokset kulkevat ennalta-arvaamattomilla säveljohteilla sekä melodioilla. Urkupisteet ovat myös asioita, jotka toimivat aina progessa ja fuusiossa. Minua on aina kiinnostanut fuusiossa se, kuinka sävellajittomilla sointuprogressioilla sekoitettuna sävellajeihin tai moodeihin saadaan musiikki kuulostamaan kuitenkin sellaiselta että siinä on järkeä.

On vaikeampi juttu keksiä korvaystävällistä melodiaa, kun sointuprogressioihin tehdään sävellajin vaihdoksia kesken melodian, tai kun poiketaan välillä pois sävellajeista melodiassa. Tällä en tarkoita sitä kliseemäistä modulaatiota, että kun sävellaji muuttuu niin melodialinjakin muuttaa sävellajia sävellajivaihdoksen mukaisesti, vaan pikemminkin sitä, että melodialinjaa kasvatetaan sen kokoajan muuttuessa sävellajivaihdoksin.

Vielä jos sävellajittomia kulkuja saa melodiakulkuihin mukaan se tuo minulle ainakin hyviä kiksejä. En tykkää aina johdonmukaisista kuluista biiseissä. Tykkään biiseistä, jotka yllättävät juuri sellaisilla jutuilla, jotka ovat ennalta-arvaamattomia. Toki johdonmukaisuuttakin pitää olla välillä esimerkiksi kertosäkeissä, mutta jos biisi on liian helposti kuunneltavissa johdonmukaisella tavalla siihen kyllästyy nopeammin.

Tämän kaltainen musiikin kehitys kiinnostaa minua edelleen ja suomalaisista säveltäjistä edesmennyt Pekka Pohjola on minulle suurin vaikuttaja. Pohjola oli mestari juuri näissä asioissa ja onnistuikin luomaan todella omankuuloista musiikkia. Sekä myös mieleenpainuvaa musiikkia. Ensimmäinen teos, jonka kuulin Kauhajoella opiskellessani Pekka Pohjolalta, oli Changing Waters. Se iski minuun välittömästi ja minun täytyi välittömästi hommata levy itselleni. Minulla kävi hyvä onni opiskellessani teinivuosina Kauhajoella, koska Pekka Pohjola tuli sinne vierailemaan soittaen Tuppu Orrenmaan bändissä. Kitaraopettajat, jotka toimivat tuolloin siellä olivat Petri Palmen sekä Tuppu Orrenmaa. Heiltä opin paljon.

Suurimmat ulkomaiset vaikuttajat ovat Emerson, Lake & Palmer, King Crimson, U.K, Yes, Genesis, Arena, Pendragon, Flower Kings, Neal Morse, Steve Hackett, Allan Holdsworth jne… Myöhemmin kun opin soittamaan koskettimia ja jonkin verran pianoa minulle avautui aivan uusi maailma esimerkiksi sointuprogressioiden suhteen. Erikoisia sointuprogressioita ei tarvinnut enää vääntää kitaran otelaudalta. Nykyään teen lähes kaikki biisipohjat koskettimilla, koska silloin on kaikki sormet pelissä ja mahdollisuudet monipuolisempiin sovituksiin ovat laajemmat. Biisipohjia ei tarvitse perustaa enää pelkkiin kitarariffeihin, kun saa laajempia sointuja kiippareista.

5. Olet liidannut jo pidemmän aikaa omaa sooloprojektiasi, joka kantaa nimeä Riveryman. Haluaisitko aukaista meille ja lukijoille minkätyyppisestä projektista on oikein kyse ja mitkä olivat ne tarkat syyt miksi päätit ruveta yksin liidaamaan näin kunninhimoista projektia? Oliko varsinaisen bändin perustaminen sinulle edes vaihtoehto?

Riveryman idea oli jo pitkään kummitellut mielessäni 90-luvun loppupuolelta asti. Sen jälkeen kun jäin Throes of Dawnista pois ajattelin omistautua pelkästään sellaiselle musiikille, josta sain silloin 90 – luvun lopussa kipinän.

Mulla oli myös aika, jolloin koko musiikki jäi kokonaan vähemmälle, mutta kuitenkin kokoajan oli tarve kehittää jotain. Serkkuni Teemun kanssa, joka oli soittanut myös kanssani Throes of Dawnissa treenailtiin ja käytiin studiossakin nauhoittamassa pari biisiä. Koskettimissa meillä oli Timo niminen kaveri.

Jotenkin sen jälkeen mulla jäi musiikki vähäksi aikaa vähemmälle kokonaan ja tein aivan muita asioita kunnes sitten tutustuin kaveriini Jukkaan ja sitä kautta Riveryman rumpali Pikkikseen, joka soittaa juuri ilmestyneellä Riveryman Views, Fears & Stories levylläkin rumpuja. Pikkis ikävä kyllä menehtyi reilu kolme vuotta sitten, mutta sitä ennen ehti nauhoitta rummut tälle levylleni, joka ilmestyi viime lokakuussa 2018.

Riveryman on bändiprojekti jonka halusin luoda, koska proge-innostukseni kasvoi vuosien mittaan sen verran suureksi, että sitä piti oikeasti alkaa toteuttamaan sydämensä ääntä. Riverymanin päämusiikkityylin voi kuvailla sinfoniseksi neoprogressiivikseksi rockiksi. Bändinkään perustaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto. Päinvastoin sehän olisi kova juttu alkaa soittamaan sellaisia keikkoja, joissa soittaa pitkästä aikaa itsesävellettyä musiikkia nykyisellä tiedolla ja taidolla.

6. Millaista soittokalustoa suosit kitaristina?

Carvinia käytän. Olen aika avarakatseinen musavehkeissä. Toi Carvinin sähkökitara mulla on ollut jo kauan. Olen soittanut sillä, koska siinä ei ole vibrakampea. Se on todella hyvää harjoitusta välillä kun kaikki vibrat pitää soittaa sormilla. On mulla Stratocasterkin Floyd Rosella. Silläkin tulee soiteltua, mutta ei niin paljon kuin Carvinilla. Carvinin vahvistinkin löytyy, mutta oikeastaan kaikki vehkeet, joista lähtee hyvät sustainit niin sellaisilla on kiva kepittää.

Erilaiset kitarasounditkin ovat tärkeitä riippuen aina eri musatyyleistä mitä tulee soitettua ja niissähän on aina kehittämisen varaa, vaikka olisi minkälainen härveli käytössä. Vaikka välillä löytääkin hyvän omanlaisen soundinsa, niin siihenkin pitkässä juoksussa korva puutuu ja alkaa maistumaan samalta.
Soundit on vähän kuin ruoka. Kun syö liian kauan samaa ruokaa, niin se ei enää maistu miltään. Tässä on tällainen pieni vitsin poikanen: jos soittaa huonolla soundilla hyvin niin soittaa hyvällä soundilla vielä paremmin, mutta jos soittaa hyvällä soundilla huonosti, niin ei voi enää huonommalla soittaakaan :).

7. Kuinka reenaat kitaransoittoa? Onko sinulla olemassa tiettyjä metodeja mitä suosit?

Tällä hetkellä käytän kaikkeen soittotekniikkaan enemmän tai vähemmän hybrid pickingiä. Kitaransoiton treenamiseen pystyisi käyttämään loputtomasti aikaa. Nykyään aina kun treenaan, valitsen joka kerta jonkun eri sävellajin tai käyn erilaisia kitaralickejä läpi koko otelaudalta eri sävellajeihin ja sävellajittomiin skaaloihin perustuen.

Sitten on erilaisia soittotekniikoita, joita tulisi aika ajoin treenata. Economy picking sekä alternate picking ovat myös ikuinen haaste, koska niiden treenaaminen ei ole kenellekkään kitaristille itsestäänselvyys. Economy pickingiä sekä alternate pickingiä tulisi aika ajoin treenata, että motoriikka säilyy loistavana. Varsinkin nopea tilutus economy pickingillä sekä alternate pickingillä vaatii aina oman lämmittelynsä, että tekniikka on puhdasta ja tarkkaa.

Arpeggioitakin tulee treenattua ja nykyään käytän arpeggioiden treenaamisessakin hybrid picking sekä alternate picking -tekniikkaa sekä soitan niitä myös osittain sweepaten. Hybrid picking -lickit soitan economy pickingin, alternate pickingin sekä legatojen kanssa yhdistetysti erilaisin tavoin fraseeraten.

Etusormen ja peukalon välissä olevalla plektralla pystyn soittamaan economy pickingiä, alternate pickingiä ja legatoja sekä keskisormella pystyn hybrid pickaamaan. Tällainen yhdistelmä on minulle oikeastaan ikuinen haaste, jotta saan sen toimimaan eri tavoin fraseeraten. Hybrid picking on siinä loistava tekniikka, koska sen avulla pystyy soittamaan vaivattomammin erilaisia nopeitakin lickkejä, joissa pystyy tekemään myös paljon stringskippingiä.

8. Seuraatko nykymusiikin kehitystä enään ollenkaan ja milllaisena näet kotikaupunkisi Vaasan musiikillisen tilan vuonna 2019?

Kyllä minä seuraan nykymusiikkia ja sen kehitystä jonkin verran. Taitavia soittajia on paljon, mutta yksi asia joka nykyäänkin on vaikeaa on oman tyylin löytäminen. Kaikki musiikkihan on kopioitu aina jostain tyyleistä. Omaa musiikkia ja melodioita, sekä jonkin verran oman näköisiä sävellyksiäkin vielä tehdään.

Ainut ehkä vähän ärsyttävä asia on se, että monet myyvät bändit tai genrerajoitteiset bändit, jotka uskoutuvat vain suppeampaan näkökulmaansa musiikissa eivät uskalla kokeilla mitään uutta sen jälkeen kun ovat menestyneet jo tarpeeksi, koska pelkäävät menettävänsä faneja. Jos bändi on esimerkiksi kasvattanut jo suuremman fanilauman, silloin minusta tulisi juuri kokeilla uusia asioita musiikissa ja kehittää musaa enemmän progressiiviseen suuntaan.

Koska näiden isoimpien bändien käsissä on kuitenkin nykymusiikin tulevaisuus ja näen sen heikkoutena jos nämä nykypäivän niin sanotut kovat bändit toitottavat samankaltaisia rallejaan, koska eivät uskalla poiketa tyylistään. On esimerkiksi bändejä, jotka ovat progressiivisia ja taidokkaita, mutta sitten yllätys yllätys bändin muutaman soinnun mieleenpainuvampi ja yksinkertaisempi melodia onkin bändin eniten kuunnelluin ja hehkutetuin biisi. Ikävä kyllä näin se menee nykypäivinä musiikissa eikä niin kuin 70 – luvulla, jolloin monien bändien kokeilevimmat biisit saattoivat olla niitä suurimpia biisejä.

Nykyään tarjonta on niin suurta musiikissa ja varsinkin kun se on itsesävellettyä, etten ainakaan itse nykypäivänä kuvittele että eläisin sillä, että säveltäisin vaan omaa musaa ja saisin paljon rahaa. On paljon tosi hyviä bändejä esimerkiksi progenkin joukossa, jotka eivät pahemmin saa suurempaa huomiota faneilta vaikka ovat todella musikaalisia ja tasokkaita bändejä.

Itse en niinkään tällä iällä enää perusta siitä, että pitäisi saada hirveästi faneja, mutta ainahan se toki miellyttää kun on ihmisiä jotka tykkäävät musastani. Siksi kuitenkin julkaisen levyni Musea Recordsin kautta, koska he pystyvät jakelemaan musiikkini paljon laajemmin mitä itse pystyisin. Näkyvyyttä pitää myös olla sen verran, että levyt saavuttavat oikeat kuuntelijansa, jotka tykkäävät niistä. Itse jatkan musan tekemistä, oli sillä enemmän tai vähemmän faneja.

Ymmärrän kyllä, että jos joihinkin bändeihin on satsattu isompia summia rahaa, pitää olla kaupallisuutta ja faneja, jotka uskoutuvat vain tietyntyyliselle musiikille. Itse en vain ole niitä ihmisiä, jotka lähtevät jonnekin stadionille kuuntelemaan kolmen soinnun renkutuksia, joissa yleisöä huudatetaan että onko hyvä meininki. Kokonaiskuvaa kuitenkin ajatellen olen tyytyväinen, jos on vielä itsesoitettua elävää musiikkia vuosikymmenien jälkeenkin, jolla voi saavuttaa vielä silloinkin suurempaa menestystä.

Vaasan tilanteen näen hyvänä jos ja kun moni paikallinenkin bändi saa vielä nauttia osansa Vaasan musiikin tulevaisuudesta ja historiasta. Toki on myös hienoa että Vaasaankin saadaan nimekkäitä artisteja.

2019 näyttää hyvältä Vaasassa musiikin suhteen. Kesällä on tulossa isompi festarikin Vaasaan ja WS-Arenallakin on nimiluokan bändejä sekä ohjelmaa. Vaasan baareissakin on välillä enemmän elävää musiikkia ja nämä ovat hyviä merkkejä, sillä pelkästään musiikilla elantonsa tienaavat muusikot ovat kovaa vauhtia vähenemässä koko Suomen mittakaavassa.

9. Olet soittanut myös tanssimusiikkia Dreams-yhtyeessä. Lieneekin nasevaa tässä vaiheessa kysyä: onko sinulla vielä omia haaveita muusikkona mitä haluaisit saavuttaa?

Dreamsissä soitin tosiaan yli kymmenen vuotta ammatikseni. Bändi ei tällä hetkellä ole aktiivinen, mutta ei sitä ole vielä kokonaan kuopattukaan. Tarkoitus olisi tulevaisuudessa tehdä vielä joitakin yksittäisiä keikkoja silloin jos siihen on aikaa ja jos se on mahdollista, koska kaikilla meillä on tällä hetkellä muita töitä. Se on lähinnä myös hintakysymys: liian halvalla ei kannata enää keikoille lähteä, jos keikkapaikat ovat satojenkilometrien päässä. Nykyään keikkahinnat on poljettu sen verran alas yksityiskeikkoja lukuunottamatta, ettei kannata edes yrittää haalia siitä enää pääammattia.

Onhan sitä tälläkin iällä vielä unelmia musiikin suhteen. Esimerkiksi Dreamsillä tai Riverymannillä olisi kiva tehdä jokunen keikka, josta saisi taltioitua sekä ikuistettua jonkinlaisen Live-DVD:n. Sellaisen, jossa soitot ja laulut ovat viimeisen päälle hiottuja. Olen elämäni aikana soittanut lähes toista tuhatta keikkaa Suomessa Dreamsin kanssa ja aika vähän on tullut taltioitua keikkasettejä.

Coverbiisejä, joita olen soittanut, on useampi sata ja osa niistäkin biiseistä on jo unohtunut menneisyyteen. Siksi pidän tärkeänä tulevaisuuteen katsoen, että nykyään kun tekee keikkoja enää harvemmin niin ne saisi taltioitua. Varsinkin sellaiset keikat, joiden ohjelmistoa on harjoitellut enemmän.

Tulevaisuuteen katsoen uutta musiikkiakin on toki suuri mielenkiinto työstää, mutta ajan kanssa. Nykyään kun minullakin on perhe, eli vaimo ja kaksi lasta, joista toinen on erityislapsi, niin aika suurimmaksi osaksi menee myös perheen merkeissä.

10. Vapaa sana

Suuret Kiitokset Pekka haastattelusta. Oli mukava puhua musiikista kanssasi. Hyvää alkanutta vuotta 2019 kaikille ja toivottavasti tämä vuosi tuo tullessaan paljon hyvää. Jos jotakuta kiinnostaa Riveryman-projektini niin Riverymanin uusin levy Views, Fears & Stories on kuunneltavissa Spotifyssa, Deezerissä jne…. Levyä saa myös minulta tilaamalla sekä Levykauppa Äxästä, Musea Recordsilta ja Amazonista jne.….googlettamalla löytyy kyllä tietoa. Jos jotakuta kiinnostaa nii saa käydä tykkäämässä Riveryman sivusta Facebookissa, sieltä löytyy myös infoa.

Riveryman FB
Toni Jokisen YouTube-kanava

Kiitos Tonille antoisasta haastattelusta!

Haastattelu: Pekka Montin
Editointi: Aili Viitanen