Vili Rantanen/bändit

Kuka: Vili Rantanen, kitaristi, biisintekijä
Bändit: Teräsbetoni, All Rise, The Coveralls

Vili Rantanen on tamperelainen biisintekijä, live-esiintyjä ja musikantti. Hän on parhaiten tunnettu Teräsbetoni-yhtyeen riveistä, mutta on tehnyt myös satoja viihdekeikkoja The Coverallsin ja Duo Kovarallin riveissä. Vilin tuorein heavy metal -yhtye kantaa nimeä All Rise.

Heavy Profile otti Viliin yhteyttä, tarkoituksenaan tiedustella miehen menneisyyttä, nykyisyyttä sekä tulevaisuutta musiikin rintamalla.

1. Moro Vili! Tekeekö Teräsbetoni vielä laajamuotoisen comebackin?

No morjesta! Sitä lähdettiin heti kevyesti liikkeelle, näemmä. Lyhyt vastaus kysymykseen on seuraava: en usko. Aletaan kohta olla vedenjakajalla sen suhteen, että Teräsbetonin passiivinen kausi on pitempi kuin vuosien takainen aktiivinen ajanjakso. Pelkään pahasti, että näiden vuosien jälkeen emme enää löytäisi kollektiivisesti alkuaikojen kaltaista intohimoa, paloa ja yhdessä tekemisen meininkiä. Tähän kun lisätään vielä raadolliset realiteetit esimerkiksi musiikkibisneksen muuttumisen suhteen, saisivat tähdet olla melkoisen mallikkaasti kohdallaan. Toki itselläni ei olisi mitään tällaistakaan vastaan, jos yhteinen visio sekä palo löytyisivät ja jäsenten välinen yhteistyö pelaisi hienosti.

Itse asiassa itseäni jopa vähän rassaa se, että kuulun bändiin, jonka tulevista tekemisistä tai tekemättömyyksistä en ole yhtään tietoinen ja yritetyt keskustelunavaukset aiheesta eivät ole johtaneet varsinaisiin päätöksiin. Joka tapauksessa henkilökohtaisesti haluaisin ennen mahdollista bändin hautaamista tehdä kunnolliset päätöskeikat eri puolilla Suomea niin, että mahdollisimman monella halukkaalla (jos sellaisia löytyy) olisi ennen lopettamista tilaisuus bändi nähdä vielä livenä.

2. Soitat ja sävellät nykyään tamperelaisessa, kohtuullisen tuoreessa All Rise nimisessä heavy metal -yhtyeessä. Kuinka bändi sai alkunsa ja mikä on teidän henkilökohtainen kasvusuunnitelmanne tulevaisuutta varten? Onko ideana kasvaa isoksi bändiksi vai tykkäättekö olla heavy metal -bändeille tyypillisesti hieman maan alla? Kuinka yhtye on otettu vastaan?

Teräsbetoni-menestyksistä huolimatta itselläni on ollut aina jonkin sortin ”kellarihevibändi” olemassa teiniajoista lähtien. Aiemmin yritin vuosikaupalla pitää elossa Burning Winter -nimistä bändiä, mutta lopulta siihenkään ei löytynyt pysyvää miehitystä, joka olisi ollut mukana samalla intohimolla kuin itse olin. Tähän tyhjiöön syntyi sitten All Rise. Oma hevimusiikki on kuitenkin itselleni ollut aina sydämen asia ja tässä tapauksessa kyse on nimenomaan bändihommasta. Polkumme kohtasivat sopivasti vanhan tuttuni J.Cavenin kanssa ja molemmat olivat sitä mieltä, että vielä voisi puhtaalta pöydältä koittaa uutta hevitouhua. Ja kohta olikin jo olemassa tuoreita biisejä, joita soitimme treenikämpällä. Kokoonpanon kanssa oli alkuunsa vähän hakemista, mutta nyt on saatu jalkeille mainio miehistö.

Mitä tulee kasvusuunnitelmiin, ovat nämä jotakin aikuisten ihmisten kyynisen realismin ja lapsellisten rokkitähtihaaveiden väliltä. Jäsenillä on kuitenkin kaiken maailman perheitä, töitä, yrityksiä… – töiden tekeminen All Risen maailmanvalloitusta varten 24/7 on siis mahdotonta. Mutta toki jokseenkin tavoitteellisesti hommia tehdään ja aina mukana elää se kipinä ja toivo siitä, josko nyt homma ns. sattuisi lähtemään. UG-homma on hyvää hommaa toki, mutta muotoillaan nyt vaikka niin, että koska luotto omaan biisimateriaaliin on vahva, uskoisin että siitä voisivat pitää muutkin kuin kaikkein metallipäisimmät kellarihevistelijät pienissä piireissään.

Vastaanotto on ollut varovaisen innostunut, mutta totaalisen pikkubändihän tässä edelleen ollaan. Pari-kolme vuotta sitten (onko siitä jo niin kauan…) pääsimme South Park –festareille soittamaan ja lisäksi lämppäämään Battle Beastin Suomen-keikkoja ja näiden yhteydessä huomattiin, että jengi kyllä tykkäsi ja potentiaalia löytyisi. Sen jälkeen seuraava askel on jäänyt suosion puolesta valitettavasti ottamatta, mutta eipä tässä auta kuin yrittää keksiä uusia konsteja entistä useamman korvaparin tietoisuuteen pääsemiseksi!

3. Olet säveltänyt paljon musiikkia. Repertuaariisi kuuluu kotimaisia hittibiisejä kuin myös perinteisempiä metallisävellyksiä. Onko sinulla tiettyä tapaa säveltää musiikkia? Poikkeaako kaupallisen hittibiisin säveltäminen silmissäsi kuinka paljon epäkaupallisen kappaleen säveltämisestä? Sävellätkö musiikkia myös muille?

Kiitos kauniisti muotoillusta kysymyksestä, mutta meikäläisen ainoa hitti on valitettavasti toistaiseksi Teräsbetonin ensisinkku 🙂 Mutta tokihan se pitää paikkansa, että monenlaista biisiä on vuosien varrella tullut kirjoitettua. Yleisin biisinkirjoitustapa minulla on se, että ensin joku yksittäisempi tai jopa kokonaista biisiä muistuttava idea on päässä, sitten se jalostuu tietokoneen ääressä luonnosteluvaiheessa ja lopulta demotan biisin. Biisi voi saada alkunsa yhtä lailla kertsistä, riffistä kuin tekstinpätkästäkin. Olen kuitenkin omalla kohdallani huomannut, että parhaat ideat syntyvät yleensä nimenomaan päässä, eikä niinkään instrumentilla tapaillen. Sävellykset teen yleensä aina nimenomaan rauhassa keskenäni ja idea biisinteosta ”jammailemalla treenikämpällä” tuntuu hyvin kaukaiselta. Tämä ei tarkoita, etteikö minunkin biisini voisi sittemmin hyvinkin kehittyä bändin käsissä erityisesti sovituksensa osalta.

Työtapani ei niinkään muutu sen mukaan, minkälaista musiikkia olen tekemässä. Yritän tehdä itseäni miellyttäviä biisejä asiayhteydestä riippumatta ja koska pääosin pidän tarttuvasta ja tietyllä tapaa ”helpostakin” musiikista, en laskeudu mihinkään ”hitintekomoodiin” popimpaa kappaletta tehdessäni. Jonkun sortin biisintekijä olen kuitenkin ollut yli 20 vuotta ja väkisinkin toki toimintaan on hiipinyt tietty analysointi ja laskelmointi, minkä huomioiminen toivottavasti ei silti anna negatiivista kuvaa asiasta. Ja jos kuitenkin haluaisin mahdollisimman monen biisini päätyvän mahdollisimman monen ihmisen kuultavaksi, tavallaan hittibiisi on kuitenkin aina hakusessa, oli kyse hevistä tai mistä muusta hyvänsä…

Muille en ole vielä säveltänyt, vaikka se on pitkäaikainen haaveeni. Pitäisi ryhdistäytyä kaiken maailman verkostoitumisessa ja itsensä kauppaamisessa, mikä ei ole meikäläiselle kauhean luonnollista. Mutta kyllä: tarkoitus on vielä tehdä musiikkia muille.

4. Teräsbetonilla oli ns. kaasuvaihde päällä reilu kymmenen vuotta sitten. Kaipaatko näitä aikoja vai koetko ne ajat näin jälkikäteen ajatellen jopa stressaavina ja kuluttavina artistin näkökulmasta katsottuna?

Kyllähän niitä jollain tasolla tulee varmasti aina kaipaamaan. Asiaan liittyy myös toki se, että itse pääsi maistamaan Suomen mittakaavassa isoa keikkailua jo hiukan yli parikymppisenä, mikä muutenkin oli melkoista kasvamisen ja ammattimaisen musiikkitouhun opettelun aikaa. Ilmainen kaljakin oli uusi asia.

Oikeastihan Suomessa keikkaillaan pääosin viikonloppuisin ja sellaisella tahdilla toimiminen (ynnä lisäksi ehkä levyn teko kerran pariin vuoteen) ei kyllä omasta mielestäni ole laisinkaan stressaavaa ja kuluttavaa. Ehkä omassa takaraivossa ikävimmät muistot liittyvät siihen, että kun Teräsbetoni lähti liikkelle todella räjähdysmäisesti, suosion hieman laskiessa bändin omasta toiminnasta alkoi löytyä näitä stressaavia piirteitä. Ne vaan olivat jääneet aluksi sivuosaan, kun lento oli niinkin hurjaa.

Jos sitä saa tienata elantonsa soittamalla itse tekemäänsä hevimusiikkia festareilla ja baareissa, tehdä levyjä, joiden tuotantoon on panostettu ja vapaa-aikaakin riittää, onhan tuo jo jonkinasteista musikantin unelmaa. Olihan se siis todella hienoa aikaa. Välillä sitä on ikävä, mutta sille oli aikansa ja pitää olla tyytyväinen, että menestystä itse tekemällään musiikilla on saanut edes tuossa määrin kokea.

5. Julkaisit taannoin myös soolomateriaalia omalla nimelläsi. Haluaisitko valaista meille ja kuulijoille tästä prosessista hieman enemmän?

Tottahan toki. Olen aina ollut ensisijaisesti bändityyppi, mutta eittämättä jo esimerkiksi kaikin tavoin oikeiden hahmojen löytäminen bändiin voi olla aivan helvetin vaikeaa. Ihmisten saaminen samaan aikaan samaan paikkaan, oikea kommunikointi, yhteistyötapojen syntyminen, tavoitteiden asettaminen, aikaansaamisen nopeus…

Yksin työskentely on nopeaa, ristiriidatonta ja nykytekniikan avustamana yksinkin voi saada paljon aikaan. Auttamaan voi toki pyytää tarvittaessa täsmähenkilöitä! Osaan itse välttävästi äänittää ja miksata sekä soittaa muutamia instrumentteja, vähän laulaakin, joten pystyn toteuttamaan tarvittaessa biisejäni aika pitkälti keskenäni. ”Soolomateriaali” on toki vähän turhankin komealta kalskahtava ilmaus. Olen lähinnä tehnyt omissa nimissäni yksittäisiä biisejä ilman sen suurempaa kontekstia tai tarinaa. Niitä sitten voivat ihmiset kuunnella, jos sattuu kiinnostamaan. Näiden markkinointiin esim. en ole sen suuremmin satsannut. Joku biisi kyllä on onnistunut omasta mielestäni sen verran hyvinkin, että tietysti jotain ajatuksia on herännyt…

6. Millainen kaupunki Tampere on hevikaupunkina? Musiikkiin liittyviä baareja sieltä on ainakin kaadettu isolla kädellä viime vuosina alas, mikä on aina valitettavaa.

En tiedä poikkeaako Tampere tässä monestakaan muusta kaupungista, mutta hevihommat ainakin suurimman mainstreamin ulkopuolella ovat melko pienen piirin hommia. Suuret nimet vetävät kyllä paljon yleisöä eikä tästä joukosta enää monikaan edusta stereotyyppisintä hevi-ihmistä. Ei sillä että pitäisikään. On tärkeää, että esim. Varjobaarin ja Maanalaisen tyyppiset ug-mestat tarjoavat keikkamahdollisuuksia vähemmän tunnetuille pienbändeille, mutta olisi se mahtavaa että näissäkin mestoissa uusia bändejä näkisivät muutkin kuin samat naamat ja bändien kaverit. Jack The Rooster on mainio mesta esiintyä myös, mutta aika vähissä monesti perusjengi on viikkokeikoilla ja viikonloppuisin on tarjolla lähinnä covereita (joita niitäkin itsekin olen siellä soittanut, joten syytön heittäköön jne.).

Summataan nyt vaikka niin, että kyllä täältä ainakin hevi-ihmiselle jotain löytyy ja hevibändi keikallekin pääsee, joten ei tässä itkuun ole syytä. Ja hevifestareitakin täällä kuitenkin järjestetään!

Tämäkään ei ole paikkakuntakohtaista, mutta tuntuu että hevihommien tietynlainen laskusuhdanne on varmaan siitäkin kiinni, että nuorempi väki diggailee heviä entistä vähemmän. Sitten kun hevikulttuuri alkaa olla ns. entisten nuorten varassa, eivät vanhemmat jaksa enää pörrätä viikolla pienbändejä kuuntelemassa jne. Ne nuoruuden suosikit sitten tempaisevat liikkeelle. Tämä on toki raakaa yleistystä ja olen mielelläni väärässä. Toisaalta en tiedä, kuinka paljon on ikävä 2000-luvun alkua hevibuumeineen, kun katrihelenat ja pääministerit näyttelivät pukinsarvimerkkejä iltapaskalehtien sivuilla…

7. Huomasin sinun tekevän myös coverikeikkoja. Millainen on mielestäsi hyvä “bilekeikka”? Mikä on puolestaan taas maailman henkisesti raskain bilebiisi esittää keikoilla?

Hyvä bilekeikka on nostattava, mukaansatempaava ja aito. Omalla kohdalla coverhommat keskittyvät pitkälti The Coveralls -bändiin, jonka kanssa on painettu hommia jo pitkään. Näin ollen meille on löytynyt oma hyvä linja ja niinpä jälkimmäiseen kysymykseen voinkin vastata ehkä naiivin tuntuisesti, mutta rehellisesti: jollain tasolla diggaan jokaisesta vetämästämme biisistä, joten tässä duunissani en joudu niinkään henkisen painolastin alle matskun suhteen. Mutta sanotaan nyt niin, että jostain potpurista löytyy vähän JVG-pätkää ja jos meikäläisen bilekeikalla alkaisi olla enemmänkin JVG:tä vedettävänä, siinä kohtaa voisi pään sisällä jokin katkaisija käännähtää.

8. Kotimaamme elää nyt musiikillista nuivahduskautta. Baareilla ja
Iive-musiikilla on mennyt paremminkin. Kuinka kurssi saadaan takaisin nousuun?

En todellakaan tiedä. Eivätköhän tällaiset asiat kulje monista syistä johtuvissa sykleissä ja toivottavasti kulku käy kohti parempia aikoja.

9. Mikä on kotimaamme kovin metallibändi ikinä? Perustele?

Olisi kiva vastata lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta en voi. Johtuen ehkä siitä, että suurimmat suosikkini kautta aikojen ovat olleet kuitenkin ulkomaisia.

Arvostan paljon esim. Amorphiksen ja Sentencedin kaltaista pioneerityötä – Tarotista puhumattakaan! Stratovarius oli kulta-aikanaan meikäläiselle todella tärkeä bändi. Yksi ikisuosikkini Hybrid Children ei mene millään ihan metallikategoriaan. Tulee mieleen myös, että Twilightningin lyhyt ura oli melko laadukas.

Kaivetaan siis yllätysmomentiksi todellinen ug-helmi: vastaan Riivaaja! Hämmentävä, pääosan ajasta kaksimiehisesti kuppaisessa kotistudiossa toiminut erikoisbändi on tehnyt vuosien varrella koko läjän biisejä, joista muutamat ovat oikeasti todella kovia. Kuten esimerkiksi kappale nimeltä Pappi. Kyllä; vastaan Riivaaja ja hymyilen vain hieman!

10. Vapaa sana

Kiitos kun muistitte meikäläisen ja pyysitte mukaan! Toivottavasti tätäkin kautta saataisiin joku hevi-ihminen vaikkapa tutustumaan All Riseen. Olkaahan ihmisiksi!

Vilin kotisivut
Vili Rantanen FB
Vili Rantanen Youtube
All Rise kotisivut
All Rise FB
All Rise Youtube

Kiitos Vilille haastattelusta!