Wolf Rami/bändit

Kuka: Wolf Rami, muusikko, kosketinsoittaja
Bändit: Nightsatan

Turku on noussut 2010-luvulla Suomen johtavaksi “syntetisaattorikaupungiksi”. Turulla on Facebookissa oma ja erittäin laajamuotoinen ryhmä “Turun Syntetisaattoriseura”, sekä kaupungissa järjestetään vuosittain aiheelle vihkiytyneitä, useita erilaisia tapahtumia.

Turusta on tullut jo pitkään kotimaamme mielenkiintoisimmat synth rock, synthwave, progressiiviset ja ambient -painotteiset artistit sekä yhtyeet. Näistä yksi on ehdottomasti jo pitkään omaa keittoansa valmistanut yhtye nimeltä Nightsatan.

Nightsatanin musiikkia on hankala kuvailla kovinkaan yksiselitteisesti, koska se sisältää vaikutteita muun muassa synthrockista, ambientista sekä soundtrack-musiikista.

Annamme siis yhtyeen yhdelle jäsenistä, Wolf Ramille, puheenvuoron ja pyrimme selvittämään mistä tässä turkulaisessa musiikki-ilmiössä on oikein kyse.

1. Moikka Wolf-Rami!

Nightsatan lämmitteli Claudio Simonettin Goblinia Helsingissä vuonna 2011 ja me olimme tuolloin myös todistamassa tätä tapahtumaa. Minun mielestäni veditte paremman setin kuin itse pääakti. Millaisia muistikuvia sinulla on tästä iltamasta? Toimiko kaikki kuten pitää?

Lämpimiä muistoja. Jännitti toki aivan hemmetisti olla lämppäämässä yhtä tärkeimmistä esikuvistaan. Ainoastaan John Carpenterin tai Zombin lämmitteleminen olisi voinut jännittää enemmän. Olimme valmistelleet tuolle keikalle kokonaan uuden biisin, Mysterium, jolla vieraili ystävämme Albert Witchfinder.

Muistan ikuisesti kun aloitimme uuden biisimme ja yleisöstä kuului äänekäs ja humalaiselta kuulostava huuto: “Attack of the policestation!!!”, joka ilmeisesti oli viittaus John Carpenterin elokuvaan Assault On Precinct 13, jonka suomenkielinen nimi on tietenkin Hyökkäys poliisiasemalle. Siitä hetkestä asti tuo työnimi on ollut odottelemassa sopivaa biisiä. (Kuten monet ystävämme tietävät, monet biisinnimistämme ovat tarkoituksellisesti ns. huonoa englantia kuin italialaisen synaprogebändin biisit 80-luvulta.)

Ainoa mikä tuosta illasta jäi vähän kaivelemaan oli se, että Goblinin ukkeleihin ei saanut oikeastaan mitään kontaktia. Olin fanina kantanut keikalle mukanani muutamia Goblin-vinyylejä aikomuksenani pyytää niihin nimmarit, mutta Simonetti ja kumppanit olivat sulkeutuneina omaan pukuhuoneeseensa eivätkä varsinaisesti edes tervehtineet lämppäribändin ukkoja. Siitä jäi aavistuksen ikävä maku, mutta ei kanneta kaunaa.

Se oli myös ensimmäinen ja viimeinen kerta kun koskaan esitimme Mysteriumin. Kyseisestä biisistä ei ole olemassa myöskään mitään tallennetta paitsi valokuvaajaystävämme Tomi Palsan Youtubeen lataama video, jolla kuuluu myös se Attack Of The Policestation -huuto.

Nightsatan.
Nightsatan.

2. Nightsatanin musiikkia on äärettömän hankala lokeroida selkeästi yhteen muottiin. Osaatko itse kuvailla musiikkianne? Mille kuulijaryhmälle se on varsinaisesti kohdistettu? Voitko kertoa samalla vaikutteesi yleisesti musiikin saralta?

Olin muinoin töissä levykaupassa. Yhtenä tavallisena arkipäivänä kaupassamme soitti keikan paikallinen doom metal -suuruus Reverend Bizarre. Katselin keikkaa kassakoneen takaa vaikuttuneena. Aikuiset miehet soittivat keskellä kirkasta päivää heviä ilman paitaa ja meininki oli välitön ja uljas. Siitä hetkestä asti tiesin, että haluan itsekin soittaa doom metallia.

Valitettavasti en omistanut tai osannut soittaa kitaraa tai muitakaan kielisoittimia ja minulla oli vain kellarillinen syntikoita. Kutsuin pari tuttua kaveria koittamaan treenikselleni syntikkadoomia ja kokoonpanomme hitsautui välittömästi yhteen. Alusta asti oli selvää, että vaikka soitamme elektronisia soittimia niin emme käyttäisi ennalta ohjelmoituja sekvenssejä, looppeja tai sämplejä. Kaikki tehtäisiin ikäänkuin käsityönä. Olisimme siinä mielessä aivan oikea bändi.

Pitkään uskoin, että olimme luoneet jotain aivan uutta ja ainutlaatuista. Syntetisaattoreilla soitettua doom-metallia. Kukaan ei taatusti ole tehnyt tällaista musaa. Sitten kuulin Black Sabbathin Who Are You -biisin, joka julkaistiin Sabbath Bloody Sabbathilla vuonna 1973 eli ennenkuin minä edes synnyin. Kokonaan uuden luominen on hankalaa.

Olen myös aina rakastanut bändejä, jotka ovat vähän enemmän kuin pelkkiä bändejä. Kiss, Gwar, Residents, Devo jne. Halusin Nightsatanista jotain samanlaista, halusin että olemme kuin sarjakuvasankareita ja melko nopeasti syntyi genre lasermetal ja meille alkoi kehkeytyä asianmukaiset taiteilijanimet. Postapokalyptinen taustatarina muodostui puolittain vahingossa ja vahvistui entisestään Loops Of Doom -elokuvan myötä.

Omat musiikilliset vaikutteet ovat aivan hemmetin laajat. Usein ihmiset kertovat olevansa musiikin suhteen kaikkiruokaisia, mutta käytännössä se aina tarkoittaa, että he pitävät ihan kaikesta mitä Radio Nova heille soittaa Juha Tapiosta aina Lauri Tähkään asti. Itselläni on muutama sokea piste (blues, reggae ja trance), mutta muuten olen viettänyt koko ikäni imien sisääni aivan kaikkea musiikkia black metallista, jazziin ja tuvalaiseen kurkkulauluun. Mainitut kolme genreä (ja Radio Novan soittolistat) poislukien ei ole juurikaan musiikkia josta en löytäisi itselleni jotain mieleistä kuultavaa.

3. Turku ja Pori ovat kummatkin tiedetysti omituisia kaupunkeja, mutta kummastakin tulee myös valtavan paljon mielenkiintoisia artisteja sekä bändejä vaihtoehtoisen musiikin saralta. Osaatko kertoa itse miksi Turussa vallitsee niin paljon vaihtoehtoisen musiikin edustajia?

Ehkä mä etunenässä koen, että täällä on ollut helppoa ja mahdollista harrastaa. Ei ehkä niinkään kaupungin tarjoamien treenikämppien tai vastaavien vuoksi, mutta matalan kynnyksen keikkapaikkoja täällä on aina näihin päiviin asti ollut viljalti.

Aloittelevillekin bändeille on täällä annettu mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Aivan kuten Porissa oli Annis ja muutama muu vastaava. Nythän tilanne näyttää vähän synkälle kun Baaribaarin omistaja vaihtuu ja siitä remontoidaan jotain salonkikelpoisempaa eli luultavasti sielutonta S-ryhmä -tyyppistä ruoka- ja seurusteluravintolaa.

Vanhan klassikkolivemestan Kårenin maine koki myös juuri kovan kolauksen kun sinne jo aikoja sitten sovittu Turku Saatanalle -black metal festari peruttiin vain viikkoja ennen tapahtuman sovittua päivää ilman mitään perusteluja julkisuuteen (pikkulinnut kertovat, että paikan uusi toimitusjohtaja olisi helluntailainen ja hän käytti siis omia uskonnollisia ennakkoluulojaan menestyksekkään ja pitkään jatkuneen tapahtuman häätämisen syynä).

Onneksi meillä on vielä Dynamo ja Bar Kuka ja Bar Ö, fantastinen Ilmiö-festivaali ja paljon ruohonjuuritason toimintaa. Aktiiviset ja omaehtoiset puuhaihmiset ovat lopulta se, mikä tekee kaupungin musaskenen. Toistaiseksi meillä on niitä riittänyt ja se osaltaan johtuu varmasti myös vilkkaasta opiskelijaelämästä (Yliopiston osakunnat ja vuosittain saapuvat uudet ja innokkaat Taideakatemialaiset.)

Wolf Rami/bändit

4. Olet ollut perustamassa suosittua Facebook-ryhmää “Turun syntetisaattoriseura”. Voitko kertoa meille kuinka kaikki oikein alkoi, kuinka se kehittyi ja missä ollaan aiheen tiimoilta juuri nyt?

Kaikki alkoi siitä kun minä, Jesse Juup, Matti-Juhana Ikonen ja Juha Pesonen päätimme mennä yhdessä oluelle ja juttelemaan suosikkiaiheestamme syntetisaattoreista. Pikkuhiljaa viikkojen ja kuukausien kuluessa neljän hengen porukkaamme ja baaripöytäämme alkoi lyöttäytyä muitakin paikallisia synaharrastajia.

Jossain vaiheessa Jesse päätti perustaa Facebook-ryhmän, että olisi helpompi sopia näitä tapaamisia ja jutella synista muutenkin. Nyt meillä on yli 2800 jäsentä ja väitän, että olemme Suomen aktiivisin ja suurin synaharrastamisen ympärillä toimiva web-yhteisö. Olen jossain määrin Linkolalainen ja inhoan netin ja sosiaalisen median lieveilmiöitä, mutta Synaseuran ryhmä on minulle selkeästi se tärkein syy käyttää edelleen Facebookia.

5. Sinulla ja Nightsatanilla on sangen värikäs historia ja teittepä jopa muutama vuosi sitten oman lyhytelokuvan “Loops of Doom”, joka myös tietääkseni on kahminut ympärilleen erinäisiä palkintoja ympäri maailman? Mistä saitte näin kunnianhimoisen vision päähänne ja osaatko avata meille sen tekoprosessia hieman enemmän?

Onko Loops of Doomille luvassa jatkoa?

Ensimmäisen levyn jälkeen halusimme tehdä musiikkivideon jostain biisistämme. Ajattelimme, että pistämme yhden keikkaliksan sivuun sitä varten. Kysäisimme tuttavaltamme Chrzulta kiinnostaisiko häntä tehdä meille video. (Olimme aiemmin tehneet ääniraidan hänen “kokeelliseen zombie-lyhäriinsä Outro, joten yhteistyön jatko oli melko luonnollista.) Koska hän on bändimme ykkösfani, hän oli alusta asti innoissaan musavideo-jutusta. Chrzu lähti palkittuna animaationtekijänä ja tottuneena rahoituskuvioiden tuntijana suunnittelemaan ja käsikirjoittamaan videota.

Seuraavaksi kun palaveerasimme, kävi ilmi, että meillä oli mukana tuotantoyhtiö, isohko budjetti ja käsikirjoitus vajaan puolen tunnin mittaiseen post-apokalyptiseen elokuvaan. Se kuvattiin asianmukaisesti hiekkakuopilla Sauvossa ja leffa voitti lukuisia eri palkintoja. En muista vastaavaa leffaa aivan vähään aikaan nähneeni, varsinkaan Suomessa.

Täyspitkä jatko-osa on ollut tekeillä joitain vuosia, mutta rahoituksen saaminen raavittua kasaan koko illan genre-elokuvaan onkin kokonaan toinen juttu. Olemme joka tapauksessa onnekkaita kun meillä on ystäväpiirissämme tuollaisia neroja ja visiönäärejä kuin Chrzu. Hän on sittemmin työllistänyt meitä parin muun lyhärinsä musiikeissa ja Ronski & Satanicin tuoreehko musiikkivideo Coveni on myös Chrzun käsialaa.

Wolf Rami/bändit

6. Onko sinulla Nightsatanin ulkopuolella muita yhtä aktiivisia ja kunnianhimoisia projekteja?

Musiikillisista projekteista toki ihan ekana tulee mieleen tuo mainittu Ronski & Satanic, joka toki on jonkinlainen sivujuonne Nightsatanin uralla. Se on yhteisprojekti paikallisen räppiryhmän ja ystäviemme Ronskibiitin kanssa. Sen tekeminen on ollut hemmetin virkistävää. Räppitaustojen tekemisessä käyttää aivan eri lihaksia kuin meidän perinteisen soundtrack-maalailun tekemisessä. Myös aivan eri laitteita. Olin jo myymässä Octatrack-sämpleriäni kun aloitimme tämän projektin, mutta nyt en myisi sitä enää mistään hinnasta. Olemme päässeet sitä kautta myös aivan uudenlaisen yleisön kuulokkeisiin ja korviin.

Itselläni on myös pitkään ollut ambitioita tehdä omaa musiikkia, mutta olen ollut siihen aivan liian kiireinen ja täystyöllistetty. Muutimme avovaimon ja koiranpennun kanssa viikko sitten Turun keskustasta vähän väljemmille vesille Luolavuoreen ja täällä neliöt on sen verran halvempia, että saimme erotettua asunnosta yhden huoneen työhuoneeksi. Kannoin suuren osan syntetisaattoreistani keskustan studiotilastamme tänne ja nyt odottelen innolla sitä, että minulla olisi vapaita iltoja puuhastella syntetisaattorieni parissa. Kaikki on valmista. Projektilla on nimi, muutama biisi-aihiokin on työn alla ja kaikki edellytykset vapautuneelle musisoinnille löytyy nyt käsien ulottuvilta. Olen onnenpoika.

7. Omat suosikkiyhtyeesi/artistit juuri tällä hetkellä? Mahtuuko mukaan ollenkaan kotimaisia?

Tein 18 vuotta dj-keikkaa ja nuo piirit voivat olla hieman ahdasmieliset. Oletus on se, että tiskijukkana pitää kuunnella/soittaa mahdollisimman obskuuria ja vaikeasti saatavaa musiikkia. Itse koin sen aina hieman pakkopaitana. Vuosi sitten eläköidyin noista hommista ja sen jälkeen olen nauttinut täysin rinnoin ja avoimesti kaikesta banaalista ja rahvaanomaisesta musiikista, joka on ennen ollut ns. guilty pleasure -osastoa.

Maailman parhaat bändit ovat minulle osastolta Fleetwood Mac, Thin Lizzy, Leevi & The Leavings, Fugazi ja Pixies, mutta viimeaikoina on tullut kuunneltua paljon esimerkiksi Laraajin new age-haamuilua ja toisaalta omia vanhoja metalli ja proge-suosikkeja (Rush, King Crimson, Voivod, Bolt Thrower jne.) Ja toki kotimaisia mahtuu omiin suosikkeihini aina ja paljon.

Vuosien musaskene-pyöriskelyn ansiosta tuttavissa on järjetön määrä luovia ja nerokkaita musiikintekijöitä, joita on kiva tukea ja joiden kanssa on aina ilo tehdä yhteisiä keikkoja. Death Hawks, Risto, Color Dolor, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Dxxxa D, Joose Keskitalo, Jukka Nousiainen ja kymmenet muut kertovat kotimaisen musiikin mahtavasta vireystilasta.

8. Syntetisaattorit ovat kehittyneet vuosien saatossa paljon ja täten niiden hintataso on saatu viimein normaalin pulliaisen kukkaroa enemmän suosivaksi. Millaisena näet itse syntetisaattoreiden tulevaisuuden?

Nythän viimeiset viisi vuotta (ja oletettavasti myös seuraavat viisi) syntetisaattorien ehkä merkittävin trendi ovat olleet modulaariset syntetisaattorit. Mahdollisuus rakentaa moduleista juuri itselle sopiva kombinaatio oskillaattoreita, suotimia, envelopeja ja efektejä kuulostaa paperilla ihanalta, mutta oman kokemukseni mukaan hyvin monet tekevät omilla valtavankokoisilla modulaareillaan lähinnä pieruääniä tai autohälyttimen ujellusta.

Itse en ole siis kokenut tarvetta hypätä modulaariseen kelkkaan. Se on hemmetin kallis harrastus ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta en ole kuullut juurikaan kovin melodisia juttuja modulaarimaailmasta. Melodia on mulle kuitenkin musiikissa se tärkein sisältö. Lyriikat, rytmi ja soundit ovat nekin tärkeitä, mutta ilman melodiaa ne ovat enimmäkseen turhia.

Viime vuosina olen yhä enenevissä määrin potenut huonoa omaatuntoa länsimaisesta etuoikeudestani omistaa pöydällinen syntetisaattoreita ja rumpukoneita, jotka mahdollisesti joku köyhä tai ehkä lapsi on kaukoidässä, kurjissa oloissa rakentanut. Eko- ja etiikkaihminen minussa sanoo, että toivottavasti maailma tulevaisuudessa muuttuu oikeudenmukaisemmaksi paikaksi ja että toivottavasti tulevat syntetisaattorit ovat etunenässä softaa koska tämä planeetta ei oikeasti tarvitse enää yhtään uutta elektroniikkalaitetta, jota rahdataan Kiinasta rikkaisiin länsimaihin.

Synanörtti minussa puolestaan toivoo, että joku veisi granulaarista synteesiä eteenpäin hardware-puolella. Wavetable ja granulaarisuus ovat minun silmissäni seuraava sounditrendi. Henkilökohtainen saturaatiopisteeni syntetisaattorien kohdalla lienee jo saavutettu. En tarvitse mitään lisää. Minua lahjakkaampi jätkä olisi näillä mun laitteillani tehnyt tässä ajassa jo useamman albumin. Loputon kamojen hamstraaminen on lopulta este sille itse luomiselle. Yritän omalta kohdaltani lopettaa sen.

Wolf Rami/bändit

9. Olet tunnetusti kova laiteharrastaja. Voitko tähän loppuun listata omat suosikkisi syntetisaattorien/elektronisten vempainten saralta viideltä eri vuosikymmeneltä?

1970-luku: 

Korg MS-20 – Tämä on utilitaristisella designillaan ja laajoilla patchaus-mahdollisuuksillaan äärimmäisen viehättävä laite. Kuin laboratoriotyökalu musiikin tekemiseen tai ehkä armeijan käyttöön suunniteltu syntikka. Fanitan tiettyä varhaisen Mute Recordsin minimalistista brittiläistä estetiikkaa ja meininkiä. The Normal, Boyd Rice, Cabaret Voltaire, alkupään Depeche Mode jne. Vince Clarke olisi pötkinyt pitkälle pelkällä MS-20:llä ja niin hän taisi vähän tehdäkin.

1980-luku: 

Ensoniq VFX – Tähän voisi laittaa minkä tahansa Ensoniqin kunnianhimoisemmista synista (ESQ-1, SQ-80 tai SD-1), mutta niistä mulla ei oo henkilökohtaista kokemusta. Puolikuntoisen VFX:n sen sijaan omistin joitain vuosia sitten ja rakastin sitä synaa tulenpalavasti. Se temppuili, kadotti kaikki presetit juuri ennen keikan alkua ja kaikkea muuta kamalaa, mutta se soundasi niin ihanalle, että annoin sille lopulta aina kaiken anteeksi.

Nykyisin sama löytyy softaversiona koneelta. Jos olisi mahdollista saada toimintavarma Ensoniq-syna kokoelmiin sopuhinnalla niin harkitsisin asiaa vakavasti vaikka feidasin vintage-hommista muutama vuosi sitten liki kokonaan.

1990-luku: 

Yamaha QY-700 – Haaveilin omistavani tämän Yamahan vuoden 1996 supersekvensserin varmaan kymmenen vuotta. Valitettavasti sinä aikana taisin nähdä kokonaisen yhden yksilön Suomessa myynnissä ja se meni sivu suun. Kun hiljattain bongasin muusikoiden.netistä yhden mint-kuntoisen yksilön myynnissä Tampereella, ja pankkitilillä oli juuri silloin katetta, en epäröinyt sekuntiakaan.

QY on lyhyessä ajassa ottanut sen kaikkein rakkaimman instrumentin paikan sydämessäni. Minulle se on kuin musiikillinen kirjoituskone, jolla saan biisi-ideat helposti ja nopeasti kirjoitettua ylös ja sen lisäksi se on helppo laittaa ohjaamaan kaikkia muita instrumenttejani. Se on kaikkien hardware-sekvensserien äiti ja isä.

QY:n takia harkitsen vakavasti siirtäväni tietokoneen kotistudion sivupöydälle, koska sille ei ole enää juuri muuta tehtävää kuin toimia ääninauhurina. Rakastan.

2000-luku: 

Elektron MonoMachine – Ajatusleikki “aution saaren syna” on synapiireissä suosittu. Jos olisi pakko valita vain yksi syna jne… Oma valintani olisi Elektron MonoMachine. Kuusi monosynaa, yksi kuusiääninen polysyna tai mikä tahansa näiden kombinaatio, useita eri synaengineitä (muun muassa puhesyntetisaattori!!!) , fantastinen sisäänrakennettu sekvensseri ja kelpo efektit. Syvä kuin valtameri, palkitseva kuin Nobel-komitea. Ihana laite.

2010-luku: 

Teenage Engineering OP-1 – Päivätyönäni teen kuvittamista ja graafista suunnittelua. Arvostan siis kauniita asioita ja hyvää designia. OP-1 on molempia. Jos 80-luvulta design-klassikon asemaan ovat nousseet tietyt Rolandin rumpukoneet ja bassosynat (808, 909, 303) niin 2010-luvulta tämä tulee olemaan se syna, jota nostalgisoidaan 30 vuoden päästä.

Uraauurtava laite niin toimintatavoiltaan kuin monipuolisuudeltaan. Tällä pystyisi helposti tekemään kokonaisia albumeja. Myin omani pois rahapulassa joskus. Tasan vuoden päästä myymisestä oli pakko hankkia uusi tilalle. Ikävä oli liian kova.

10. Vapaa sana

Kiitos jutustelusta. Liittykää ihmeessä Turun Syntetisaattoriseuran Facebook-ryhmään jos keskustelu samanhenkisten harrastajien kanssa hyvässä hengessä kiinnostaa. Itsellä on omien perusduuniprojektien ohessa nyt työn alla erilaisia printtijuttuja sivuten syntetisaattoriharrastusta.

Viime vuoden lopulla tein synakalenterin vuodelle 2019 ja sen ensimmäinen painos myytiin hetkessä loppuun. Ensi vuonna lupaan olla paremmissa ajoissa liikenteessä. Muutama muu hauska syna-aiheinen tuote on tulossa vielä tämän vuoden aikana. Pitäkää silmämunanne kuorittuina.

Wolf Rami/bändit

Nightsatan FB
Turun Syntetisaattoriseura FB

Kiitos haastattelusta!

Haastattelu: Pekka Montin
Editointi: Aili Viitanen